Kirjoittanut Tommi Bergman. Kirjoitus perustuu kirjoittajan joulukuussa 2022 Lapin yliopistossa julkaistuun ja
Prosessioikeusyhdistyksen palkitsemaan maisteritutkielmaan ”Kuluttajariitalautakuntamenettelystä aiheutuvat kustannukset ja ratkaisusuositusten vaikuttavuus”.
Kirjoitus keskittyy erityisesti tutkimuksen yhteydessä kootun empiirisen tapausaineiston analyysin ja kyselytutkimuksen tulosten esittelyyn.
Tutkielma on luettavissa kokonaisuudessaan Lapin yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa Laudassa. [https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/65278]
Kuluttajariitalautakunta on käsiteltyjen asioiden lukumäärällä mitattuna tärkein tuomioistuinten ulkopuolinen riidanratkaisuelin. Lautakunnassa päättyy vuosittain yli 6 000 riita-asiaa, ja vähäisen intressin asioissa lautakunta on usein ainoa mahdollinen oikeusturvakeino kuluttajille. Lautakuntaan liittyvää tuoretta tutkimustietoa on kuitenkin niukasti. Lautakunnan ratkaisemien riitojen menettelyn jälkeistä kohtaloa, menettelystä johtuvia kuluja tai ratkaisusuositusten vaikuttavuutta ei ole tiettävästi tutkittu lainkaan viime vuosina. Näin ollen lautakuntamenettelyssä aiheutuvia käsittelykuluja ja päätösten vaikuttavuutta kartoittavalla tuoreella tutkimustiedolla on paikkansa osana eri riidanratkaisumenettelyistä, oikeudenkäyntikuluista ja kohonneesta prosessikynnyksestä käytävää oikeuspoliittista keskustelua.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja tarkastella lautakunnassa riita-asian käsittelystä aiheutuvia kustannuksia ja lautakunnan antamien ratkaisujen tosiasiallista vaikuttavuutta, sekä vertailla havaintoja sopivilta osin yleisissä tuomioistuimissa toteutettavaan riitaprosessiin.
Tapausaineiston rajaaminen ja kyselytutkimuksen toteutus
Tapausaineistoon on kerätty joukko 1.1.-30.4.2021 välisellä ajalla lautakunnan ratkaisemia riita-asioita, jotka ovat riidan kohteen, intressin ja luonteensa puolesta sellaisia, joissa riidalla olisi ennakolta arvioiden todennäköisin mahdollisuus päätyä tuomioistuinkäsittelyyn kuluttajariitalautakunnan sijasta. Tarkoitus on siten tarkastella mahdollisimman tuomioistuinkelpoisia (prosessikelpoisia) riita-asioita, joissa riidan osapuolilla on aidoin valintatilanne valitessaan riidanratkaisuforumia tuomioistuimen ja kuluttajariitalautakunnan välillä.
Käytän termiä tuomioistuinkelpoinen riita-asia kuvamaan käytännön olosuhteita riidan osapuolten kannalta. Yleistä muodollista prosessin estettä kuluttajariitalautakunnan käsittelemien riita-asioiden etenemiselle tai vaihtoehtoiselle käsittelylle tuomioistuimessa ei ole, mutta käytännön olosuhteissa lautakunta käsittelee paljon myös sellaisia riita-asioita, joissa osapuolilla ei todennäköisesti ole riittävää intressiä saattaa asiaansa tuomioistuimeen esimerkiksi riidan rahalliseen intressiin verrattuna suuren oikeudenkäyntikuluriskin vuoksi. Tapausaineistoon valikoitujen asioiden tuomioistuinkelpoisuutta on kontrolloitu suuntaamalla tutkimusotos asunto-, ajoneuvo- ja eläinkaupan asiaryhmiin, minkä lisäksi kussakin asiaryhmässä intressiltään 500 euroa alittavat asiat on jätetty tarkastelun ulkopuolelle.
Niin sanotun tuomioistuinkelpoisen intressirajan määrittelyä vaikeuttaa se, että riidan taloudellinen intressi ei välttämättä suoraan korreloi sen kanssa, miten halukkaita asianosaiset ovat käsittelemään asiaansa eri riidanratkaisuforumeissa. Lisäksi yksistään asian intressiin kohdistuva tarkastelu on ongelmallinen tuomioistuinkelpoisuuden arvioinnissa. Ainakin kollektiivisen lainkäytön yhteydessä lähdetään ajatuksesta, että asianosaisen odotettavissa olevien omien oikeudenkäyntikulujen ylittäessä asian intressin, vaadetta sanotaan tosiasiassa prosessikelvottomaksi. Esimerkiksi ryhmäkannelakia koskevassa hallituksen esityksessä on esitetty, että prosessikelpoisuuden rajariitaisessa ja häviämisriskin sisältävässä olisi asiassa kuluttajan kannalta arvioituna 1 500 euroa.[1]
Tuomioistuimessa pääkäsittelyssä ratkaistuissa riidoissa kantajan kuluvaatimuksen mediaani oli 9 213 euroa vuonna 2019, ja peräti 41 prosentissa asioista oikeudenkäyntikuluriski oli suurempi kuin riidan intressi.[2] Tällä perusteella arvioituna suurin osa lautakuntakäsittelyistä ja tapausaineiston asioista olisivat tuomioistuinkelvottomia. Reaalimaailmassa näin ehkä onkin, ja useat tapausaineiston tapauksista ovat kenties päätyneet juuri lautakunnan käsiteltäväksi tuomioistuimen sijasta, koska realistista pääsyä tuomioistuimeen ei ole ollut. Tuomioistuinkelpoisuuden arvioinnissa asianosaisen intressinä voivat olla lisäksi periaatteelliset tai henkilökohtaiset syyt, kuten esimerkiksi ihmissuhteet ja niistä johtuva halu saada riita-asia ratkaistuksi jossakin ulkopuolisessa ja puolueettomassa riidanratkaisuelimessä tai -menettelyssä.
Tapausaineiston raja-arvoksi asetettua 500 euron intressiä puoltaa se seikka, että liian korkea intressiraja olisi karsinut tapausaineistoa liiaksi, ja toisaalta se, että tutkimuksessa on haluttu saada intressiltään myös 500 ja 1 500 euron väliin asettuvien niin sanottujen vähäisten riita-asioiden asianosaisten näkemyksiä mahdollisuuksistaan tai haluistaan saattaa asia tuomioistuimeen. Lisäksi on huomattava, että 500 euroa voi olla asianosaisen yksityistaloudellisella tasolla merkittävä intressi. Hyväksyn Satu Saarensolan näkemyksen, jonka mukaan vain intressin perusteella tapahtuvaan tuomioistuinkelpoisuuden arviointiin on suhtauduttava kriittisesti vähintään niin kauan, kun intressiltään vähäisiä mutta asianosaiselle muutoin merkittäviä asioita ei voida ohjata tuomioistuimessa kevennettyyn menettelyyn.[3]
Tapausaineiston kokoamisessa ja tapausten tuomioistuinkelpoisuuden arvioinnissa ei toisaalta ollut tässä yhteydessä mahdollisuutta suorittaa oikeudellista arviointia siitä, millaiset kunkin yksittäisen tapauksen mahdollisuudet menestyä tuomioistuimessa nostettuna kanteena olisivat olleet. Näin ollen tuomioistuinkelpoisuuden arvioinnilla ja yksittäisen asian tapausaineistoon päätymisen perusteella ei ole tarkoitus ottaa kantaa yksittäistapausten osalta esimerkiksi siihen, kuinka oikeudellisesti perusteltuja tai laadukkaita tapausaineistoon valikoituneet asiat ovat olleet, tai olisivatko osapuolien vaatimukset menestyneet kanteena tuomioistuimessa.
Edellä esiteltyjen kriteereiden avulla on tarkasteltu yhteensä 502 kuluttajariitalautakunnan antamaa päätöstä, mikä kattaa kaikki tutkimusotoksen asiaryhmissä kyseisellä ajanjaksolla annetut päätökset, pois lukien salaiseksi määrätyt. Valikointikriteerit täyttäviä, tapausaineistoon valikoituneita päätöksiä on yhteensä 354 päätöstä, joiden asianosaisille toteutettiin toukokuussa 2022 asianosaiskysely. Kysely saavutti 558 asianosaista, ja vastauksia kertyi 166 kappaletta. Kuluttajien ja yksityishenkilöiden vastausprosentti oli 32 ja elinkeinonharjoittajien 25.
Tutkimusaineistoa on lisäksi laajennettu siten, että huomioon on otettu myös tapausaineiston keräämisen yhteydessä ilmenneet tiedot käsittelykustannuksista ja muista tutkimuskohteena olevista seikoista niissä tapauksissa, joissa tiedot ovat olleet selvitettävissä lautakunnalle toimitetusta aineistosta tai itse päätöksistä. Näin tutkimustietoja on saatu kerättyä laajemmalti, vaikkei kyseisen asian asianosainen olisikaan vastannut kyselytutkimukseen. Kun edellä mainitulla aineiston laajentamisella saadut lisätiedot käsittelykustannuksista on yhdistetty kyselyssä saatuihin vastauksiin, tutkimus kattaa tietoja käsittelykulujen määrästä 193 asianosaisen osalta, eli noin 35 prosenttia otokseen kuuluneista kaikista asianosaisista (n=558).
Asianosaisten käsittelykulut kuluttajariitalautakunnassa
Lautakuntamenettelystä johtuvat kustannukset asianosaisille ovat pääosin samankaltaisia verrattuna tuomioistuimessa aiheutuviin OK 21 luvun mukaisiin oikeudenkäyntikuluihin. OK 21:8:n mukaan korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneet kustannukset. Lisäksi lainkohdan mukaan korvausta suoritetaan myös oikeudenkäynnin asianosaiselle aiheuttamasta työstä ja oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvästä menetyksestä. Asianosaiskulujen käsitettä ei ole määritelty laissa, mutta käytännössä asianosaiskuluina vaaditaan korvattavaksi asianosaiselle itselleen oikeudenkäynnissä aiheutuneita muita kuin asiamiehen tai avustajan käytöstä aiheutuneita kuluja, sisältäen asianosaisen itsensä oikeudenkäynnin johdosta tekemän työn sekä oikeudenkäynnin aiheuttaman välittömän menetyksen korvausvaatimuksen.[4]
Asianosaiskustannuksista kuluttajariitalautakuntamenettelyssä säädetään kuluttajariitalautakunnasta annetun lain (KRLL) 19.1 §:ssä, jonka mukaan omista kustannuksistaan asianosaiset vastaavat itse. Jos asianosainen on omalla kustannuksellaan hankkinut asian ratkaisemiseksi tarpeellisia asiantuntijalausuntoja tai muita selvityksiä, lautakunta voi kuitenkin suosittaa niistä aiheutuneiden kustannusten korvaamista asianosaiselle. Lisäksi 2 momentin mukaan lautakunnan suosittamat edellä tarkoitetut korvaukset on asiaa tuomioistuimessa käsiteltäessä rinnastettava OK 21 luvussa tarkoitettuihin oikeudenkäyntikuluihin.
Merkittävin menettelystä johtuva ero lautakuntakäsittelykuluissa ja oikeudenkäyntikuluissa on, että lautakunnan kirjallisen menettelyn vuoksi asianosaisille ei aiheudu todistelukustannuksia henkilötodistajien kuulemisesta taikka matkakustannuksia lautakunnan käsittelyyn saapumisesta. Lautakunnan on myös tarkoitus olla asianosaisille kustannustehokas elin, jossa asioinnin pitäisi sujua ilman oikeudellista avustajaa ja siitä aiheutuvia kustannuksia.
On selvää, että lähes jokaisessa lautakunnan käsittelemässä riita-asiassa asianosaiselle syntyy ainakin vähäisiä kustannuksia oman ajan käytöstä asian selvittämiseen ja vireille saattamiseen. Samoin kuin tuomioistuimessa, myös kuluttajariitalautakunnassa oman ajan käyttö on katsottu kuitenkin vain harvoin sellaiseksi kustannukseksi, joka voisi tulla korvattavaksi. Tapausaineistosta tehtyjen havaintojen perusteella kuluttajilla ja yksityishenkilöillä on kuitenkin suhteellisen usein taipumus vaatia vahingonkorvausta tai muuta hyvitystä myös asian selvittelyyn käyttämänsä ajan perusteella. Jotta tämä niin sanotusti varsinaisiin käsittelykuluihin kuulumaton ja toisinaan varsin kalliiksikin arvioitu oman ajan käyttö ei vaikuttaisi kyselytutkimuksella saataviin tuloksiin varsinaisten käsittelykulujen määrästä, on oman ajan käytöstä esitetyt vaatimukset pyritty suodattamaan käsittelykulujen tarkastelun ulkopuolelle.
Oma kysymyksensä on, tuleeko esimerkiksi esineen virheellisyyden osoittamiseksi hankittujen selvitysten kustannukset luokitella lautakuntamenettelystä johtuvaksi. Kulun voidaan toisaalta katsoa olevan kuluttajansuojalain (KSL) 5:20:n tarkoittama tavaran virheen vuoksi aiheutunut välitön vahinko, joista kuluttajalla voi olla oikeus vahingonkorvaukseen. Lautakuntakäsittelyssä kuluvastuun jakautumiseen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan kesken liittyen Viitanen on puoltanut tulkintaa, että edellä mainitut kulut tulisi katsoa KSL:n tarkoittamiksi virheen vuoksi aiheutuneiksi välittömiksi vahingoiksi riippumatta siitä, ovatko kulut syntyneet lautakuntakäsittelyn aikana vai ennen sitä, eikä kuluilla olisi siten kiinteää yhteyttä lautakuntakäsittelyyn.[5]
Puollan Viitasen näkökulmaa tilanteessa, jossa kysymyksenä on yksistään asiantuntijalausunnon hankkimisajankohdan perusteella tapahtuva kuluvastuun jakautumisen arviointi KRLL 19 §:n mukaisen pääsäännön ”kukin vastaa omista kuluistaan” ja KSL:n mukaisen vahingonkorvauksen kesken. Tämän tutkimuksen yhteydessä ei tarkastella lautakuntamenettelyn kuluvastuun jakautumista ja toisaalta mainitut kulut olisivat voineet jäädä syntymättä, ellei esimerkiksi esineen virheellisyydestä olisi riidelty lautakunnassa. Näin ollen todistelutarkoituksessa lautakunnalle esitettyjen asiantuntijalausuntojen- ja muiden dokumenttien hankkimisesta kyselyssä ilmoitetut tai asian tiedoista ilmenevät kustannukset on katsottu tässä tutkimuksessa lautakuntamenettelystä johtuviksi kuluiksi, eikä niiden osalta ole ollut tarvetta arvioida kustannuksen tarkempaa luokittelua tai ajallista ulottuvuutta suhteessa käsittelyyn.
Tutkimusotoksen asiaryhmissä kaikki osapuolet huomioiden kokonaiskäsittelykulujen mediaani on ollut 20 euroa (n=193). Alhainen mediaanikustannus osoittaa, että lautakuntakäsittely on ollut varsin edullinen riidanratkaisumenettely suurelle osalle asianosaisista. Lautakuntamenettelystä johtuneita, muita kuin asianosaisen omasta ajankäytöstä aiheutuneita käsittelykuluja on aiheutunut 59 prosentille asianosaisista (n=193). Vastaavasti 41 prosenttia asianosaisista on hoitanut asiansa lautakunnassa täysin kuluitta. Jos tarkastellaan vain asianosaisia, joille käsittelykuluja on aiheutunut yli nolla (0) euroa, kokonaiskustannusten mediaani on ollut tällöin 192,50 euroa (n=114). Pienin ilmoitettu kokonaiskustannus on ollut kolme euroa ja vastaavasti suurin 22 270 euroa. Asiaryhmittäin tarkasteltuna käsittelykustannukset olivat kenties odotetustikin suurimmat asuntoasioissa niin kuluttajien, yksityishenkilöiden kuin elinkeinonharjoittajienkin osalta.
Kuluttajille ja yksityishenkilöille aiheutuneista käsittelykuluista tutkimus kattaa tiedot yhteensä 140 asianosaisen osalta, mikä vastaa 40 prosenttia kaikista tutkimusotokseen kuuluneista kuluttajista ja yksityishenkilöistä (n=350). Kyseisen asianosaisryhmän osalta tiedossa olevat käsittelykulut ovat seuraavat: 60 prosentille kuluttajista ja yksityishenkilöistä oli aiheutunut käsittelykuluja ja vastaavasti 40 prosentille ei ollut aiheutunut muita, kuin korkeintaan oman ajan käytöstä johtuneita kuluja. Kuluttajien ja yksityishenkilöiden kokonaiskäsittelykulujen mediaani on ollut 20 euroa (n=140). Kun lasketaan vain nolla (0) euroa ylittävät kuluilmoitukset, kuluttajien ja yksityishenkilöiden mediaanikustannus oli 129 euroa (n=84). Suurin luonnolliselle henkilölle aiheutunut käsittelykulu oli kuitenkin yhteensä 17 697 euroa, joka on syntynyt yksityisten välisen asuntokauppa-asian käsittelystä. Kustannuksia kohdanneista kuluttajista ja yksityishenkilöistä 64 prosenttia piti käsittelystä itselleen aiheutuneita kulujaan kohtuullisina ja hyväksyttävinä.
Aineistosta on tulkittavissa, että luonnollisten henkilöiden ja asunto-osakeyhtiöiden käsittelykustannusten mediaani on kasvanut riidan intressin kasvaessa ja mitä suurempi riidan intressi on, sitä todennäköisemmin asianosaiselle aiheutuu käsittelykustannuksia lautakuntakäsittelystä. Aineistosta on myös havaittavissa, että lautakunnan käsittelemissä riita-asioissa käsittelykulut eivät ole lähes koskaan ylittäneet itse riidan intressiä: tutkimusotoksessa vain yhdessä, intressiltään alle 4 000 euron riidassa, käsittelykulut olivat suuremmat kuin riidan intressi.
Kyselytutkimuksessa elinkeinonharjoittajista 55 prosenttia (n=51) ilmoitti aiheutuneita kuluja. Vastaavasti 45 prosenttia ilmoitti, ettei lautakunnan käsittelyistä ollut aiheutunut normaalista liiketoiminnasta poikkeavia kuluja. Runsaan nollakustannuksia ilmoittaneiden elinkeinonharjoittajien määrän vuoksi mediaanikustannus elinkeinonharjoittajille on ollut vain kymmenen euroa. Sen sijaan tapauksissa, joissa kuluja on aiheutunut, mediaanikustannus oli 700 euroa (n=28). Pienin ilmoitettu kustannus oli viisi euroa ja suurin elinkeinonharjoittajalle aiheutunut käsittelykustannus oli 22 270 euroa. Tapauksissa, joissa mainittuja kuluja oli aiheutunut, 46 prosenttia (n=28) elinkeinonharjoittajista piti kustannuksia kohtuullisina tai hyväksyttävinä.
Oikeudellisen avustajan osallistuminen lautakuntamenettelyyn
Asianosaisella on oikeus käyttää asiamiestä tai avustajaa kuluttajariitalautakunnassa, eikä asiamiehelle tai avustajalle ole erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Varsin tavanomaista onkin, että lautakunnassa asianosaisen apuna tai puolesta toimii esimerkiksi lähipiiriin kuuluva henkilö. Tässä yhteydessä on kuitenkin tarkoituksenmukaisinta keskittyä oikeudellisiin avustajiin lautakuntamenettelyssä. Oikeudellista apua hankkineet asianosaiset ovat useimmiten turvautuneet joko asianajajaan, muuhun juristiin tai julkiseen oikeusapuun. Kaikista tapausaineiston asioista yhteensä 12 prosentissa (n=354) tapauksista joku asian osapuolista on turvautunut ulkopuoliseen oikeudelliseen apuun jossain vaiheessa lautakuntamenettelyä. Merkittävin havainto avustajien osallisuudesta on, että lähes 37 prosentissa (n=19) yksityisten välisistä asuntokauppariidoista menettelyyn on osallistunut asianajaja tai muu juristi. Myös kuluttajien ja asunto-osakeyhtiöiden elinkeinonharjoittajaa vastaan vireille saattamissa asuntokauppa-asioissa oikeudelliset avustajat sisältävien tapausten osuus on merkittävä: yli 30 prosenttia (n=46) asiaryhmän asioista.
Elinkeinonharjoittajien osalta laskennassa on huomioitu vain ne tapaukset, joissa elinkeinonharjoittajan lautakunnalle toimittamista asiakirjoista tai esimerkiksi prosessiosoitteesta on ilmennyt elinkeinonharjoittajaa edustavan tai avustavan asianajaja tai muu juristi. On oletettavaa, että todellinen lukema juridisen koulutuksen saaneiden avustajien osallisuudesta tapausaineistoon kuuluviin asioihin on suurempi kuin tässä esitetty, sillä todennäköisesti esimerkiksi ne elinkeinonharjoittajat, joiden palveluksessa on juristi tai organisaatioon kuuluva lakiosasto, ovat myös hoitaneet lautakuntakäsittelyt hyödyntäen yrityksen sisäistä oikeudellista osaamista, vaikkei asia käy nimenomaisesti ilmi lautakunnalle toimitetuista asiakirjoista tai päätöksestä. Samoin pimentoon jäävät tapaukset, joissa asianosainen on konsultoinut avustajaa esimerkiksi ennen lautakuntakäsittelyä, mutta laatinut itse kirjelmänsä lautakunnalle
Vertailussa aiempiin lautakuntatutkimuksiin avustajien osallisuus lautakuntamenettelyyn on nykypäivänä kasvanut huomattavasti, vaikkakin havainnon yleistettävyyttä rajoittaa tämän tutkimuksen rajautuminen vain tiettyihin asiaryhmiin. Syynä kasvulle voi olla asuntoasioiden kasvanut osuus kaikista lautakunnan käsittelemistä asioista.[6] Lautakunnassa avustajien käyttäminen on ollut kuitenkin vähäistä verrattuna tuomioistuimeen, jossa avustajien osuus pääkäsittelyssä käsitellyissä riita-asioissa on merkittävä: noin 91 prosenttia kantajista ja noin 85 prosenttia vastaajista on turvautunut oikeudenkäynnissä avustajaan.[7]
Avustajien käytöstä asianosaisille aiheutuvat kulut ovat olleet varsin maltillisia. Kuluttajista ja yksityishenkilöistä 17 prosentille (n=193) oli aiheutunut kuluja avustajan käytöstä ja kustannusten mediaani oli 960 euroa. Suurin yksittäinen avustajakustannus 8 695 euroa havaittiin asuntokauppariidassa, joissa avustajakulut olivat ylipäätään korkeimmat mediaanikulun ollen 2 500 euroa.
Elinkeinonharjoittajien osalta 33 prosenttia (n=51) ilmoitti avustajakuluja, jonka mediaani oli 1 296 euroa. Ajoneuvokauppariidoissa elinkeinonharjoittajien kustannukset olivat asiaryhmistä korkeimmat. Tätä selittänee se, että ajoneuvoasioiden elinkeinonharjoittajissa oli asuntoasioita useammin osapuolena pieni tai keskisuuri yritys, jotka suuria rakennusliikkeitä useammin turvautuivat yrityksen ulkopuoliseen oikeudelliseen apuun ja kustannukset olivat siten helpommin eriteltävissä.
Lautakuntamenettelystä johtuvat kulut vertailussa aiempiin tutkimuksiin ja oikeudenkäyntikuluihin
Lautakunnassa ilman käsittelykuluja asiansa käsitelleiden osuus on tänä päivänä lähes nelinkertainen aiemmissa tutkimuksissa havaittuun verrattuna, mikä johtunee etenkin puhelin- ja postikulujen vähentymisestä muun muassa sähköisen asioinnin lisääntymisen vuoksi. Lisäksi aineistosta on tehtävissä varovainen johtopäätös, että silloin kun käsittelykuluja aiheutuu, kulut ovat aiempaa huomattavasti suurempia. Näin on etenkin asuntokauppa-asioissa.
Lautakunnan käsittelemät asiat ovat laajentuneet ja jossain määrin ne ovat kenties oikeudellisesti haasteellisempia toimivallan laajentumisen seurauksena. Asuntokauppa-asioiden mukaantulo on oletettavasti kasvattanut asioiden intressejä ja asianosaisten taloudellista panosta riitansa käsittelyyn.
Tuomioistuimessa oikeudenkäyntikuluvaatimusten perusteella laskettu oikeudenkäynnistä aiheutunut kustannus on ollut lautakuntamenettelyyn verrattuna huomattavasti suurempi: vuonna 2019 pääkäsittelyssä ratkaistujen riita-asioiden kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen mediaani on ollut 9 213 euroa ja vastaajan 10 246 euroa. Täyden korvauksen säännön (OK 21:1) mukaisesti asiansa häviävän osapuolen oikeudenkäyntikuluriskin mediaani on ollut 15 343 euroa. Tuomittujen oikeudenkäyntikulujen mediaani on ollut puolestaan noin 7 200 euroa.[8]
Asiaryhmittäin eroteltuna tämän tutkimuksen kannalta relevantteihin lautakunta-asioihin liittyvissä kiinteää omaisuutta ja irtainta omaisuutta koskevissa asioissa tuomitut oikeudenkäyntikulut olivat mediaaniltaan vieläkin suurempia: kiinteää omaisuutta koskevissa riidoissa yli 20 000 euroa ja irtainta omaisuutta koskevissa riidoissa hieman yli 10 000 euroa.[9]
Huomionarvoista etenkin lautakunta-asioiden yleisimmän asianosaisasetelman (kuluttaja vastaan elinkeinonharjoittaja) puolesta on, että tuomitut oikeudenkäyntikulut ovat olleet mediaaniltaan korkeimmat, noin 12 600 euroa, juuri yksityishenkilön hävitessä yhteisöä vastaan nostamansa riita-asian.[10] Toisaalta käytettävissä olevat tiedot oikeudenkäyntikuluista kattavat vain pääkäsittelyssä ratkaistuissa riidoissa aiheutuneet kustannukset.
Vuonna 2019 vain 18 prosenttia riita-asioista ratkaistiin pääkäsittelyssä, ja suuntaus on ollut laskeva jo pitkään. Tapausaineiston asioihin paremmin vertautuvissa matalamman, alle 4 000 euron, intressin tuomioistuinriidoissa oikeudenkäyntikuluriskin mediaani on ollut hieman yli 6 500 euroa. Intressiltään 4 000–10 000 euron riita-asioissa oikeudenkäyntikuluriskin mediaani on ollut noin 10 400 euroa.[11]
Lautakuntamenettelyssä aiheutuneen mediaanikäsittelykulun ja tapausaineiston asioiden mediaani-intressin voidaan sanoa olevan niin vähäinen suhteessa tässä tarkasteltuihin oikeudenkäyntikuluihin ja -kuluriskiin, että yksistään taloudellisten seikkojen perusteella arvioituna asianosaisilla ei liene realistista intressiä viedä asiaansa tuomioistuimen pääkäsittelyyn saakka suurimmassa osassa tapausaineiston asioista.
Lautakunnan päätösten noudattaminen ja riidanratkaisun lopullisuus
Tapausaineiston tiedossa olevien ja hyvityssuosituksen sisältävien päätösten noudattamisaste on ollut noin 78 prosenttia (n=103), mitä voidaan pitää kaikkiaan varsin hyvänä noudattamisasteena ottaen huomioon, että asianosaiset noudattavat ratkaisua vapaaehtoisesti. Tutkimuksessa havaittu noudattamisaste vastaa lautakunnan itsensä julkaisemia tietoja. Tieto ratkaisun noudattamisesta jää kuitenkin selvittämättä tässä tutkimuksessa 58 prosentissa hyvityssuosituksen sisältävistä päätöksistä, mikä on valitettavan iso osuus. Aiemmissa tutkimuksissa on arvioitu, että pimentoon jäävistä tapauksista korkeintaan noin puolet olisivat noudatettuja tapauksia. Esimerkiksi käsittelyn kesto ja intressin vähyys lisäävät asian vireille saattaneen osapuolen passiivisuutta ilmoittaa ratkaisun noudattamatta jäämisestä.[12] Tällä tavoin arvioituna noudattamisaste olisi tapausaineiston asioissa arviolta noin 62 prosenttia. Toisaalta voidaan olettaa, että itselleen myönteisen ratkaisun saaneella osapuolella ei vastapuolen hyvityksen tai korvauksen nopean maksamisen jälkeen ole enää välttämättä intressiä palata lautakunnan puoleen tai erillisiin tutkimuskyselyihin ilmoittamaan noudattamisesta riidan tultua jo ratkaistuksi.
Lautakunnassa käsiteltyjen riita-asioiden lopullisuudella tarkoitetaan sitä, että kyseisen yksittäisen riita-asian käsittely on päättynyt lautakunnan antamaan ratkaisuun, eivätkä osapuolet ole jatkaneet asian käsittelyä muissa riidanratkaisumenettelyissä tai asianosaisten välisissä sovintoneuvotteluissa asiassa annetun päätöksen jälkeen. Tällä viitataan erityisesti oikeudellisen riidan loppumiseen prosessuaalisessa mielessä. Vastausten perusteella kuluttajien, yksityishenkilöiden ja asunto-osakeyhtiöiden lautakunnassa käsittelemät riidat ovat tulleet lopullisesti ratkaistuksi lautakunnan päätöksellä 88 prosentissa tapauksista (n=113). Elinkeinonharjoittajista puolestaan 52 prosenttia (n=50) ilmoitti, etteivät heitä koskeneet lautakunnan käsittelemät kuluttajariidat ole koskaan jatkuneet lautakuntakäsittelyä pidemmälle. Lisäksi 42 prosenttia elinkeinonharjoittajista ilmoitti, että riidat ovat jatkuneet vain harvoin, alle 10 prosentissa tapauksista.
Vertailussa tuomioistuimen käsittelemiin riita-asioihin, riidan jatkuminen käräjäoikeuden antaman ratkaisun jälkeen vaikuttaisi olevan lautakuntamenettelyä yleisempää: hieman yli joka kolmannesta käräjäoikeuden riita-asian tuomiosta valitetaan hovioikeuteen. Pääkäsittelyssä ratkaistujen asioiden osalta osuus on tätäkin suurempi, sillä keskimäärin puoleen tuomioista haetaan muutosta hovioikeudesta. Muutoksenhaku hovioikeuteen tosin päättyy noin 40 prosentissa tapauksista jo jatkokäsittelyluvan hylkäävään päätökseen.[13]
Yhtenä riidan jatkumisen mittarina on tässä tutkimuksessa käytetty sitä, kuinka usein lautakunnan ratkaiseman asian käsittelyä on jatkettu tuomioistuimessa. Tapausaineiston perusteella lautakunnan käsittelemät asiat päätyvät harvoin tuomioistuimeen: vain kaksi tapausta kyselyyn vastanneiden ilmoitusten mukaan.
Tuomioistuimessa käsiteltyjen lautakuntatapausten tutkimista vaikeuttaa se, että kuluttajariita-asioita tai lautakunnan käsittelemiä asioita ei kirjata tuomioistuimessa erillisen nimikkeistön mukaan, eikä käräjäoikeuksien aineistosta ole tehtävissä vapaata sanahakua. Käräjäoikeuksien osalta kattavan aineiston kokoaminen lautakuntaliitännäisistä käsittelyistä vaatisi laajaa ja työlästä riita-asioissa annettujen ratkaisujen läpikäymistä yksitellen. Hovioikeuksien ratkaisuista sen sijaan on mahdollista vapaan sanahaun avulla löytää lautakuntaliitännäiset ratkaisut, ja saada tietoa ainakin siitä, kuinka usein lautakunta-asia on edennyt muutoksenhakuasteelle saakka. Tätä tarkoitusta varten kaikille viidelle hovioikeudelle lähetettiin tietopyyntö vuosina 2015–2020 ratkaistuista sanahaulla löytyvistä lautakuntaliitännäisistä riita-asioista.
Hovioikeuteen edenneitä lautakunnan ratkaisemia asioita on ollut mainitulla ajanjaksolla yhteensä seitsemän, mikä tarkoittaa, että muutoksenhakuasteelle vaikuttaisi etenevän noin 1,2 lautakunnan käsittelemää asiaa vuosittain. Yleisimmin kyse on ollut asuntokauppoihin liittyvistä riidoista tai asunnon rakentamista ja korjausta koskevista sopimusriidoista. Näiden lisäksi kolmessa tapauksessa hovioikeus oli evännyt jatkokäsittelyluvan. Tiettävästi korkein oikeus ei ole viime vuosina antanut ratkaisuja asioista, joissa lautakunta olisi ollut ensimmäinen riidanratkaisuinstanssi.
Lautakunta vai tuomioistuin?
Kyselytutkimuksessa kuluttajien ja yksityishenkilöiden selkeä enemmistö, 71 prosenttia (n=115), ei ollut edes harkinnut asian saattamista käräjäoikeuteen. 20 prosenttia vastaajista oli sitä vastoin harkinnut tuomioistuinprosessia. Lähes puolet vastaajista ilmoitti lautakuntamenettelyn maksuttomuuden olevan merkittävin syy valita lautakunta riidanratkaisukeinoksi. Elinkeinonharjoittajista tätäkin suurempi enemmistö, 80 prosenttia (n=50), piti lautakuntaa tuomioistuinta mieluisampana vaihtoehtona kuluttajariitojen ratkaisemiseksi. Noin 30 prosenttia elinkeinonharjoittajista ilmoitti valintaansa eniten vaikuttavaksi syyksi lautakuntamenettelyn maksuttomuuden. Annetuista vaihtoehdoista toiseksi eniten, 20 prosenttia vastaajista, lautakunnan valitsemisen syyksi vastattiin lautakunnan parempi asiantuntemus ratkaista kuluttajariitoja verrattuna tuomioistuimeen.
Yritysten välistä riidanratkaisua selvittäneessä Anna-Liisa Aution empiirisessä tutkimuksessa on havaittu, että yritysten näkökulmasta merkittävin este yritysten välisten riitojen käsittelylle tuomioistuimissa on tuomioistuinten asiantuntemuksen puute.[14] Vaikka tämän tutkimuksen kohteena pääosin olevat kuluttajariidat eroavatkin merkittävästi niin aihepiiriltään kuin laajuudeltaankin suurimmasta osasta yritysten välisistä riita-asioista, on tässä tutkimuksessa saatu havainto yritysten käsityksistä monella tapaa samansuuntainen kuin Aution tutkimuksessa. Lautakunnan parempaa asiantuntijuutta arvostivat suhteellisesti eniten suuret elinkeinonharjoittajat, joista myös Aution tutkimuksen otos koostui, kun taas menettelyn maksuttomuus oli pienempien elinkeinonharjoittajien merkittävin syy mieltää lautakunta mieluisammaksi riidanratkaisukeinoksi. Suurilla riitakonkareiksi luokiteltavilla elinkeinonharjoittajilla menettelyn asiantuntemus vaikuttaisi siten olevan maksuttomuutta merkittävämpi tekijä kuluttajariitojen ratkaisukeinojen vertailussa, kun sitä vastoin pienemmillä elinkeinonharjoittajilla korostuvat menettelyn maksuttomuus ja helppo saavutettavuus.
[1] Hallituksen esitys Eduskunnalle ryhmäkannelaiksi ja laiksi Kuluttajavirastosta annetun lain muuttamisesta (HE 154/2006 vp), s. 12.
[2] Sarasoja, Laura – Carling, Chris. Oikeudenkäyntikulut pääkäsittelyssä ratkaistuissa riita-asioissa 2019. Edilex-sarja 2020/36, s. 30–40.
[3] Saarensola, Satu. Oikeudenkäyntikulut ja kohtuullisuus. Suomalainen Lakimiesyhdistys 2017, s. 9–10.
[4] Helsingin hovioikeuspiirin laatuhanke. Oikeudenkäyntikulut. Helsingin hovioikeuden julkaisuja 2011, s. 42.
[5] Viitanen, Klaus. Lautakuntamenettely kuluttajariitojen ratkaisukeinona. Suomalainen Lakimiesyhdistys 2003, s. 410–411.
[6] Ks. myös Viitanen 2003, s. 46 ja Koulu, Risto. Yksityiset lautakunnat riidanratkaisijoina. Lakimiesliiton Kustannus 2011, s. 162.
[7] Sarasoja – Carling 2020, s. 15.
[8] Sarasoja – Carling 2020, s. 36, 38 ja 59.
[9] Sarasoja – Carling 2020, s. 62.
[10] Sarasoja – Carling 2020, s. 59.
[11] Sarasoja – Carling 2020, s. 41.
[12] Hakalehto, Suvianna. Kuluttajavalituslautakunta kuluttajansuojaviranomaisena – tutkimus kuluttajavalituslautakunnan toiminnasta ja asiakaskunnasta. Julkaisuja 14/92. Kuluttajatutkimuskeskus 1992, s. 81. Myös Viitanen 2003, s.439–441.
[13] Siro, Jukka – Aaltonen, Mikko. Riita-asiat tuomioistuimissa 2000-luvulla. LM 6/2019, s. 758–782.
[14] Autio, Anna-Liisa. Lainkäyttö yritysten riidanratkaisussa. Lakimiesliiton Kustannus 2014, s. 240.