kirjoittanut alivaltiosihteeri Kari Kiesiläinen

Toimin tuomarina Helsingin raastuvanoikeudessa 1980 – luvun lopulla. Tuolloin meillä oli noin sata ”alioikeutta”, näin niitä silloin kutsuttiin. Muutoinkin käytetyt termit olivat erilaisia, esimerkiksi asianosaisia ei kutsuttu asiakkaiksi. Yleinen käsitys oli, että kun tuomari on viran saanut, hän on saanut myös kyvyn hoitaa sitä. Koulutukseen osallistuminen ei ollut yleistä. Raastuvanoikeutta pidettiin kansallisena, ellei peräti paikallisena, toimijana. Vanhoilla kaupungeilla  kuten Helsingillä, oli pitkälle viety itsehallinto ja sen mukaisesti raatimiehet valittiin kaupunginvaltuustossa, mikä saattoi tuoda nimityksiin poliittistakin väriä. Tuomarin profession kansallinen piirre tuli esiin mm. siinä, että toisen kotimaisen kielen taidon ohella muiden kielten hallintaa ei edellytetty, kuten ei muodollisesti nytkään. Jos pyrin saamaan asianosaiset sovintoon, kollega saattoi sanoa, että he ovat tulleet raastupaan saadakseen tuomion asiassa. Yksittäinen IBM:n pallokirjoituskone kansliassa edusti teknologian huippua. Olihan siinä jopa muistia! Tällaisen koneen hinnaksi on nykyrahassa arvioitu $ 25 000!

The IBM Memory Typewriter;
https://blog.bruchez.name/posts/ibm-memory-typewriter/

Sitä käyttivät vain kokeneimmat konekirjoittajat, joiden tehtäviin kuului tuomarien sanelemien pöytäkirjojen ja tuomioiden puhtaaksikirjoittaminen. Tuomarien palkkaus perustui osittain virkasivutuloihin eli toimituskirjoista perittäviin maksuihin,jotka menivät siis tuomarille. Rivivälin ja marginaalin leveys pöytäkirjassa saattoikin siten vaikuttaa suoraan tuomarin tuloihin. Esimerkiksi kihlakunnanoikeuksia ylläpitäneiden tuomiokuntien toiminta henkilökunnan palkkoineen ja tilavuokrineen rahoitettiin osin sporttelituloilla. Tuona ns. sportteliaikana valtion varoista maksettiin kihlakunnantuomarin peruspalkka sekä toimitilavuokrasta osa ja myöhemmin osa kopiokoneiden vuokrista. Ylijäämä oli kihlakunnantuomarin henkilökohtaista tuloa! Tuomiokunta oli siis hänen läänityksensä. Henkilöstön palkkaamisessa oltiin tarkkoja. Säästäväisyys ulottui kaikkeen muuhunkin. Auskultointiaikana kihlakunnantuomari säännöllisesti kiersi tuomiokunnassa keräämässä ylimääräiset kynät pöydiltä ja vei ne tarvikevarastoon; ”Et sinä Kari kirjoita kuin yhdellä kynällä kerrallaan!” kuului ohje.

Toimintaympäristön muuttuessa pitää tuomioistuintenkin pysyä mukana. Tuomioistuinlaitoksen järjestelmällinen kehittäminen käynnistyi 1970- luvun alkupuolella. Virkasivutuloihin perustuvasta palkkausjärjestelmästä luopuminen tuomiokuntien osalta käynnistyi 1970-luvun alkupuolella, jolloin tuomiokuntia ryhdyttiin siirtämään ns. kokonaispalkkaukseen. Tuolloin oikeusministeriö otti vastatakseen tuomiokuntien henkilöstön palkkauksesta, toimitiloista ja muusta infrasta. Kokonaispalkkaukseen siirtyminen saatiin päätökseen 1980-luvun puolivälissä. Ns. vanhojen kaupunkien oikeuslaitosyksiköiden  (mm. raastuvanoikeudet, ulosotto, kaupunginviskaalit)  siirtäminen kunnilta valtiolle, ns. KOVA-projekti tuli voimaan keväällä 1978.

Suomen liityttyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja sittemmin Euroopan unioniin kehittämisen tahti on vain kiihtynyt. Samalla teknologinen kehitys alkoi kiihtyä. Vihdoin 1990-luvulla raastuvanoikeuteenkin tuli internet-yhteys, mutta alkuun sitä käytettiin vain yhdeltä koneelta kirjastossa. Tuomarit saivat Mikro-Mikko tietokoneet ja minäkin ilmoittauduin Teko plus tekstinkäsittelyohjelmakoulutukseen. Kaikki muut osanottajat olivat kansliahenkilökuntaa! Riita-asioiden käsittelyn uudistaminen vuonna 1993 aloitti prosessien uudistuksen sarjan jatkuen koko vuosikymmenen. Alioikeusuudistus 1993 oli suuri mullistus, jossa toteutettiin yhtenäinen 70 käräjäoikeuden verkosto. Erot maaseudun ja kaupunkien tuomioistuinten välillä poistuivat. Uudet käräjäoikeudet olivat kuitenkin edelleen pääosin pieniä, 14 käräjäoikeudessa kussakin oli vain kaksi tuomaria. Enintään neljä tuomaria oli 36 käräjäoikeudessa. Jo tuolloin 1990-luvun alussa työryhmä oli ehdottanut 56 käräjäoikeuden verkostoa. Siihen päästiin vasta vuosia myöhemmin. Vielä vuonna 2000 käräjäoikeuksia oli 66 ja vuonna 2007 sitten enää viitisenkymmentä. Niinpä mielenkiinto ja tarve verkostouudistuksia kohtaan jäi elämään.

Tuomioistuimet 2000 luvulle. Perusselvitys 1998.
Oikeusministeriön kehitysyksikkö Alioikeuspiirijaon kehittämisehdotus 2000.
Oikeusturvapolitiikan strategia ja kehitysnäkymiä 2003 – 2012.
Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintö. Komiteanmietintö 2003:3.
Valtion talouden tarkastusviraston tarkastuskertomus 125/2006
Oikeudenmukainen ja turvallinen yhteiskunta, Oikeusministeriön tulevaisuuskatsaus 2006.
Oikeusministeriön toiminta- ja taloussuunnitelma 2008 – 2011. Toiminta ja hallinto 2007:1
Oikeusturvapolitiikan toimintaohjelma 2007-2011. Toiminta ja hallinto 2007:12.
Oikeudenkäynnin kokonaiskeston lyhentäminen. Työryhmän mietintö 2007:2.
Käräjäoikeusverkoston uudistaminen OM Työryhmämietintö 2007:12: Työryhmä ehdotti 2007, että käräjäoikeuksia olisi tulevaisuudessa 25 (Työryhmämietintö 2007/12).
Oikeusministeriön oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa (Mietintöjä ja lausuntoja 16/2013) esitettiin käräjäoikeuksien määräksi 12-15.
Käräjäoikeusverkoston kehittäminen Mietintöjä ja lausuntoja 14/2015.
Vuoden 2019 alussa toteutettu käräjäoikeusverkostouudistus merkitsi käräjäoikeuksien määrän vähentämistä 27 käräjäoikeudesta 20:een.

Viimeisten 40 vuoden aikana tuomioistuimet, prosessit, järjestelmät ja organisaatiot ovat olleet jatkuvien ja toistuvien uudistusten kohteina. Käräjäoikeuksien ohella myös hovioikeudet ja hallinto-oikeudet ovat olleet niin organisaatioiden kuin prosessienkin osalta muutosten kohteina. Sovittelu on tullut luonnolliseksi osaksi tuomioistuinten toimintaa. Esimerkiksi huoltajuusriitojen sovittelu asiantuntija-avusteisesti on vakiintunut osaksi päivittäistä toimintaa. Tuomarien on omaksuttava ylikansallisia säädöksiä ja oikeuskäytäntöjä. He työskentelevät lainkäyttö- ja kehittämistehtävissä ei vain eurooppalaisissa tuomioistuimissa vaan myös muualla maailmassa. Vaikka oikeuslaitoksen kielitaitovaatimuksia ei ole muutettu, on epärealistista ajatella, että tuomari tai syyttäjä selviäisi pelkästään kotimaisten kielten taidollaan.

Käynnissä on nytkin useita samanaikaisia ja päällekkäisiä megatrendejä, jotka pakottavat myös tuomioistuimia uudistumaan ja parantamaan sekä tehostamaan toimintatapojaan. Miten tuomioistuinlaitoksen tulevaisuuteen ja kehittämiseen tulisi siis varautua ja valmistautua tässä jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä? Rajoitun toteamaan, että megatrendeistä teknologia ja tieto, sen hallinta ja suojaaminen, ovat mielestäni monessa suhteessa tärkeimpiä tulevaisuuden tuomareille ja tuomioistuimille. Esimerkiksi ajatus tuomarin korvaamisesta tietokoneella tai keinoälyllä ei ole uusi. Tätä pohdittiin jo 1970 – luvulla.

Northwestern University School of Law Northwestern University School of Law Scholarly Commons Faculty Working Papers 1977
Can/Should Computers Replace Judges? Anthony D’Amato Northwestern University School of Law, a-damato@law.northwestern.edu

Nyt Shanghain syyttäjänvirasto rakentaa tekoälyä, joka antaisi rikoksista automaattisia tuomioita. Jo vuodesta 2017 alkaen sitä on käytetty apuna kyberrikollisuuteen. Toki vielä tuomarit käyvät sielläkin ratkaisut läpi (Tekniikan Maailma 6/2021).

Samaan aikaan todennäköisyys meillä joutua rikoksen kohteeksi tapahtuu verkossa tai muutoin sähköisesti. Tuhannet ihmiset päivittäin Suomessakin joutuvat petosyrityksen kohteiksi viestien kilahtaessa puhelimiin ja sähköposteihin. Data ja digitalisaatio ovat siis yhtäältä ilmiö ja toisaalta osa keinovalikoimaa, jolla selviytyä työkuormasta.

Kehittämistä siis edelleen tarvitaan. Kehittämisen suhteen työnjako on ministeriön ja tuomioistuinlaitoksen välillä selkiintynyt Tuomioistuinviraston perustamisen jälkeen. Oikeusministeriön tehtävänä on luoda edellytykset tuomioistuinlaitoksen toiminnalle ja oikeusturvan toteuttamiselle. Ministeriön keinoina ovat yhtäältä lainvalmistelu ja toisaalta budjettivallan käyttö. Tuomioistuinviraston tehtävänä on huolehtia siitä, että tuomioistuimet kykenevät käyttämään tuomiovaltaa laadukkaasti ja että tuomioistuinten hallinto on tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty. Richard Susskind on esittänyt, että tuomioistuinlaitoksen kehittämisen ja suunnittelun tulisi edetä kolmella aikajänteellä. Näiden eri kaaristen kehittämishankkeiden tulisi luonnollisesti olla samansuuntaisia ja toisiaan täydentäviä.

Remote Courts Volume 6 Issue 5 July/August 2020;
Richard Susskind The Future of the Courts https://thepractice.law.harvard.edu/article/the-future-of-courts/

Seuraavassa on käytetty Susskindin jaottelua pohjana:

1) Lyhyen tähtäimen kehittäminen. Avaintehtäviä lyhyellä tähtäimellä ovat erilaisten uudistusten vakiinnuttaminen, järjestelmien ylläpito ja päivittäminen sekä muu tämän tyyppinen parantaminen sekä kehittäminen. Tyypillistä tälle kehittämisjänteelle on se, että siitä pääasiassa huolehtivat tuomioistuimet itse tai yhdessä Tuomioistuinviraston kanssa. Tämän tyyppinen kehittäminen koskee niin tällä hetkellä käytössä olevia tukijärjestelmiä, kouluttamista, laatutyötä, tuomioistuinyksiköiden sisäisiä työjärjestyksiä ja organisaatioita, sisäistä hallintoa, lukuisia erilaisia varautumis- ja valmiussuunnitelmia. Näin voidaan ylläpitää ja kehittää tuomioistuinten päivittäistä toimintaa ja minimoida siten tuomioistuinpalvelujen häiriöt.

2) Keskipitkän aikavälin kehittäminen. Tässä kehittämisjänteessä tavoitteena on varmistaa, että oikeusministeriön, Tuomioistuinviraston ja tuomioistuinten sekä erilaisten yhteistyökumppanien yhteistyönä tuomioistuinlaitoksen toimintaedellytykset kehittyvät ja jopa paranevat. Hyvä esimerkki on, että etätyöskentelyn ja virtuaalisesti työskentelevien tuomioistuinten tehokas toiminta edellyttää kaikkien edellä mainittujen tahojen myötävaikutusta. Usein on niin, että tällaiset uudistukset edellyttävät niin lainvalmistelua kuin rahoitustakin. Hallituksen ja eduskunnan tehtävänä on lainsäädännöstä huolehtiminen. Uudistusten toimeenpanossa Tuomioistuinviraston ja esimerkiksi Oikeusrekisterikeskuksen myötävaikutus on tuomioistuinten ohella keskeinen. Tuomioistuinten oma kokemus uudistuksista tuottaa uutta tietoa ja vaatii seurantaa sekä mahdollisesti johtaa muutoksiin toteutettavissa uudistus- ja digitalisointiohjelmissa.

3) Pitkäaikainen kehittäminen. Tuomioistuinlaitoksen tehtävien ja toiminnan suunnittelu pitkällä tähtäimellä on määräajoin tarpeen. Pohjoismaissa tämä on melko vakiintuneesti tapahtunut noin 20 vuoden sykleissä. Tulee mieleen OTT Pia Letto-Vanamon toteamus tradition ja muutoksen jännitteestä. Tuomioistuinlaitos on perinteisesti traditiota välittävä ja suojeleva, mutta samaan aikaan suomalainen tuomioistuinjärjestelmä on ollut merkittävän kehittämisen kohteena viimeisten 40 vuoden ajan samalla kehittynyt käräjäkiville kokoontuvasta kyläyhteisöstä moderniksi oikeusturvajärjestelmäksi. Yleisten tuomioistuinten puolella muutoksia on ollut paljon, mutta ehkä jopa vielä enemmän hallintolainkäytössä. Tuomioistuinlaitoksen tietyt perinteiset piirteet ovat helposti edelleen tunnistettavissa ja osin voimistunut. Avoimuus, julkisuus, kilpailukyky, asiakaslähtöisyys, laatu ja toiminnan fokus vain joitakin esimerkkejä mainitakseni.

Lukuisat organisaatio- ja verkostouudistukset eivät ole tuoneet lopullista ratkaisua tuomioistuinlaitoksen haasteisiin. Pitkäaikaisessa suunnittelussa ja kehittämisessä tulisikin verkosto- ja osittaisuudistusten sijaan rohkeasti ja ennakkoluulottomasti pohtia ja päivittää tuomioistuinlaitoksen tehtäviä ja roolia yhteiskunnassa. Voisi ennakkoluulottomasti miettiä, millainen tuomioistuinlaitos parhaiten vastaisi tradition ja muutoksen jännitteeseen modernissa oikeusvaltiossa. Tulisi miettiä millaisia juttuja tuomioistuinten tulisi käsitellä ja tuleeko tuomioistuimiin kaikki ne asiat, jotka sinne kuuluvat. Edelleen ajankohtainen ongelma on oikeuksiin pääsy kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisin kustannuksin. Tuomarien osaamisen ylläpitoon ja syventämiseen täytyy edelleen kiinnittää huomiota.

Aluksi voisi hyödyntää tulevaisuuden työpajatyyppisiä menetelmiä heikkojen signaalien tunnistamiseen. Laajapohjaisessa suunnittelussa tulisi pohtia mitä odotamme tuomioistuinlaitokselta ja miten nykyaikaisin teknologisten innovaatioiden, keinoälyn ja kehittyvien työmenetelmien avulla tehtävä parhaiten täytettäisiin. Työmäärän tasaaminen tuomarien kesken ja ihmisten yhdenvertainen pääsy tuomioistuimeen voidaan toteuttaa nykyaikaisin teknologisten innovaatioiden käyttöönottamisella. Tutkitun tiedon hyväksikäyttö ja asiakaskunnan kuuleminen ovat keskeisiä tekijöitä suunnittelun onnistumiselle. Ottamalla lisäksi huomioon työntekijöiden, prosessien, tekniikoiden ja fyysisten toimipaikkojen kokonaisuus, niiden kapasiteetti ja mahdollisuudet, voidaan luoda malli, joka on asiakas- ja käyttäjäkeskeinen, teknologiapohjainen, kestävä, helppopääsyinen, uusiutuva ja kaikin puolin parempi kuin nykyään! Vaikka tällä tavalla luotu malli voi olla vaikea toteuttaa yhdellä kertaa, se voi toimia suunnittelun ja kehittämisen johtotähtenä kaikissa kehittämisen aikajänteissä.

Artikkelikuva: Raastuvanoikeus, Aleksanterinkatu 20. 13. osasto pitämässä kokousta entisessä Raatihuoneen juhlasalissa. Sundström Hugo, Valokuvaaja 1949