Kirjoittanut hovioikeuden presidentti Markku Arponen †.

(Jatkoa Itä-Suomen hovioikeuteen)

Seulontamenettely otettiin hovioikeuksissa käyttöön 1.10.2003. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n (381/2003) mukaan hovioikeus päättää ensin, otetaanko valitus enempään tutkintaan (seulontamenettely).

Säännöksen mukaan valituksen tutkimista ei jatketa, jos hovioikeus yksimielisesti toteaa olevan selvää, että

1. asiassa ei ole 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittelyä;
2. käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettava menettely ei ole virheellinen; eikä
3. asianosaisen oikeusturva asian laatu huomioon ottaen muustakaan syystä edellytä valituksen käsittelyn jatkamista.

Laadin hovioikeuden sisäiseen käyttöön muistion 1.10.2003 voimaan tulevista muutoksista hovioikeuden työmenetelmiin. Muistiota käsiteltiin 12.9.2003 johtoryhmässä ja 15.9.2003 koko henkilöstön koulutus- ja keskustelutilaisuudessa. Seuraavassa tarkemmin muistion sisällöstä.

Seulontamenettelyä koskevan säännöksen tulkinnasta

Tulkintaa koskevan ohjeen lähtökohtana oli, että valitukset käsitellään hovioikeudessa siinä laajuudessa kuin oikeussuojatarpeet edellyttävät. Kaikista valituksista tutkitaan ensin, voivatko ne, verrattuna käräjäoikeuden ratkaisuun, horjuttaa luottamusta sen oikeellisuuteen. Jos hovioikeus yksimielisesti toteaa, että valitus ei selvästi voi osaksikaan johtaa vaadittuun tulokseen eikä erityisesti asianosaisten oikeusturva huomioon ottaen ole muutakaan perustetta jatkaa käsittelyä, valitusta ei oteta enempään tutkintaan.

Tulkintaohjeen mukaan juttu on vietävä täystutkintaan,

1. mikäli lakia on sovellettu virheellisesti eikä lopputulos ole sen vuoksi oikea,
2. asiassa on rikottu ihmisoikeussopimuksen tai perustuslain määräyksiä oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä tai muutoin ei ole noudatettu lainmukaista menettelyä,
3. asiassa on ratkaistavana kysymys, jolla on merkitystä muiden samanlaisten asioiden ratkaisemisessa,
4. näytön arviointi on saatettu kyseenalaiseksi siten, että on aihetta epäillä käräjäoikeuden näyttöratkaisun oikeellisuutta tai
5. täystutkinta asiassa on muusta syystä tarpeen.

Tulkintaohjeen mukaan käsittelyä on jatkettava, jos käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuteen ei voida ottaa kantaa riittävällä varmuudella ilman valituksen täystutkintaa.

Muistion mukaan lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 27/2002 s.16) tulkintaohjeeksi ilmoitetaan, että näytön arvioinnin uskottavuutta on horjutettava. Mietinnössä kirjoitetaan esimerkiksi, että pelkkä väite valehtelusta ei riitä.

Tulkintaohjeeksi lakivaliokunnan mietinnön perusteella totesin, että pelkkä väite siitä, että näyttö on arvioitu väärin, ei riitä. Tämän tulkinnassa on otettava huomioon myös valituskirjelmän sisältöä koskevat vaatimukset muutoksen jälkeen. Mikäli valituskirjelmässä on pyydetty pääkäsittelyn pitämistä, on siihen ilmoitettava yksilöity syy. Tärkeintä on arvioida, mikä on riitautuksen sisältö. Riitautuksen perusteiden tulee liittyä jutun tosiasialliseen tilanteeseen eikä mitä tahansa väitettä saa sen vuoksi hyväksyä.

Ongelmallisimpia ovat tässä mielessä puhtaasti henkilötodisteluun perustuvat tuomiot. Hyvänä ohjeena tämän kohdan tulkinnassa voi pitää sitä, onko vastaaja esittänyt järkevää epäilyä käräjäoikeuden tuomion perusteena olevien seikkojen paikkansapitävyydestä.

Tämän arvioinnissa korostuu entisestään käräjäoikeuden tuomion merkitys. Mikäli todisteiden luotettavuusarviointi on hyvin perusteltu, seulonta on helpommin mahdollista. Näin ollen esimerkiksi todistajan mahdollisuudet tehdä havaintoja olisi perusteltava käräjäoikeuden tuomiossa. Vastaavasti valituksen merkitys on arvioinnissa keskeinen.

Säännöksen 2 kohta edellyttää, että käräjäoikeuden ratkaisu ja siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen. Tulkintaohjeena voi pitää sitä, että mikä tahansa menettelyvirhe ei voi riittää. Menettelyvirheen tulee olla vakavampi eli sellainen, joka on voinut vaikuttaa lopputulokseen. Tällainen on esimerkiksi kuulemisperiaatteen laiminlyönti todistelun vastaanotossa.

Myöskään käräjäoikeuden ratkaisujen perustelujen puutteellisuutta vähäiseltä osin ei voi pitää ratkaisevana menettelyvirheenä. Mikäli ratkaisun lopputulos on oikea, vähäiset puutteet perusteluissa ovat hyväksyttävissä. Ratkaisun oikeellisuuden arviointiperusteena voi pitää sitä, että ratkaisun oikeellisuudesta ei jää järkevää epäilyä. Esimerkiksi jos ratkaisu on tehty harkinnan rajoissa, juttu on seulottavissa.

Tulkintaohjeen mukaan asianosaisen oikeusturvan toteutumisen mahdollisuuksien harkinnassa on tietenkin otettava huomioon asian laatu ja merkitys. Mitä vakavampi rikos on kysymyksessä, sitä korkeampi on seulontakynnys. Asian täystutkintainen menettely on silloin asianosaisen oikeusturvan kannalta perusteltu. On kuitenkin otettava huomioon, että valitus on mahdollista seuloa myös osittain. Vakavissa rikoksissakin täystutkintainen käsittely voidaan rajoittaa esimerkiksi seikkoihin, jotka ovat rangaistuksen mittaamisen kannalta tarpeellisia.

Seulontamenettelyohjeet

Muistion mukaan seulonnastapäätetään kolmijäsenisessä kokoonpanossa. Seulonnasta voidaan päättää myös hovioikeuslain 9 §:n 1 momentin mukaisessa kokoonpanossa (ns. kevennetty kokoonpano). Seulontaistunnossa laaditaan normaaliin tapaan istuntopöytäkirja.

Jutut jaetaan normaalisti osastoille. Tämän jälkeen osastolla jutut jaetaan valmistelusta vastaavalle jäsenelle (vvj.), joka erottelee jutut seulottaviin ja täystutkintaan meneviin. Asiakirjoista jaetaan vvj:lle valitukset ja käräjäoikeuden tuomio. Akti säilytetään osastokansliassa. Harkinta tapahtuu valituksen ja käräjäoikeuden ratkaisun perusteella.

Pääsääntöisesti äänitteitä ei kuunnella eikä valituksia täydennetä tai vastapuolelta pyydetä vastausta. Tämä koskee myös juttuja, joissa on kysymys suullisen todistelun uskottavuudesta. Valittajan on pystyttävä valituksessaan perustellusti horjuttamaan luottamusta käräjäoikeuden näytön arviointiin.

Valmistelusta vastaava jäsen (vvj.) vastaa valmistelusta. Jos vvj on sitä mieltä, että juttu on seulottava, vvj vie jutun istuntoon kahden muun jäsenen kanssa keskusteltavaksi ja päätettäväksi.  Vvj esittelee itse asian kokoonpanolle ja laatii yhteistyössä osastokanslian kanssa ratkaisuehdotuksen. Tavoite on, että ratkaisu on mahdollisimman monissa tapauksissa allekirjoitettavissa istunnossa.

Jos valmistelusta vastaava jäsen (vvj.) on sitä mieltä, että juttu on vietävä täystutkintaan, hän päättää yksin valmistelun jatkamisesta asian ratkaisemiseksi kirjallisessa menettelyssä esittelystä tai pääkäsittelyssä kuten oikeudenkäymiskaaren 26 luvussa on säädetty.

Täystutkintaan menevä juttu palautuu osastolle, jossa määrätään juttuun esittelijä ja asiakirjat toimitetaan esittelijälle, jolloin jutun valmistelu jatkuu. Samoin tehdään, jos juttu vaatii laajempaa tutkimista ennen käsittelyjärjestyksen päättämistä.

Muistiossa oli lisäksi tarkempia ohjeita muun muassa seulonnasta kevennetyssä kokoonpanossa sekä seulontaratkaisun kirjoittamisesta ja antamisesta.

Muut muutokset hovioikeusmenettelyyn

Muistiossa käsiteltiin myös hovioikeusmenettelyyn 1.10.2003 voimaan tulleita muita muutoksia. Näitä olivat

1. valmistelusta vastaavan jäsenen (vvj.) toimivallan laajentaminen oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 8 §:n muutoksella (381/2003). Muutoksen tarkoituksena oli hovioikeustyön selkeyttäminen, keventäminen ja nopeuttaminen siten, että muutoksessa luetellut 12 erilaista asiaa säännöllisesti käsittelee ja ratkaisee vvj. yksin (ilman esittelyä). Aikaisemmin mainitut asiat ratkaistiin kollegiossa esittelystä. Yksi jäsen voi lisäksi päättää pääkäsittelyn toimittamisesta ja valmisteluun liittyvistä toimista kuten ennenkin.
2. suullisen todistelun keventäminen hovioikeuden pääkäsittelyssä tekemällä tietyin edellytyksin mahdolliseksi käräjäoikeudessa todistelusta kertyneiden nauhojen kuunteleminen ja käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa kuullun henkilön kuuleminen puhelimitse.
3. todistajan tai muun todistelutarkoituksessa kuultavan henkilön etäkuuleminen tuomioistuimen pääkäsittelyssä tietyin edellytyksin oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34a §:n (360/2003) mukaan videoneuvottelua ja tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa käyttäen, jossa istuntoon osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään.
4. tiedoksiantotapojen keventäminen tietyin edellytyksin käyttämällä prosessiosoitetta tai puhelinta.

Työjärjestyksen muutokset 1.10.2003

Tein vuoden 1994 työjärjestykseen seulonnasta aiheutuvat menettelyä koskevat muutokset. Ne käsiteltiin ennen vahvistamista johtoryhmässä ja yhteistyökomiteassa. Historiallisia olivat uudet määräykset siitä, että osastolla juttu jaetaan valmistelusta vastaavalle jäsenelle (vvj.), joka vastaa valmistelusta.

Tunsin houkutusta siirtyä myös täystutkintaan menevissä asioissa tuomaripainotteisempaan suuntaan määräämällä valmistelusta vastaavalle jäsenelle velvollisuuden valmistella ja tuoda ratkaistavaksi itse ne asiat, joissa ratkaistaviksi tulevat kysymykset eivät hänen harkintansa mukaan edellyttäneet esittelijän määräämistä.

En kuitenkaan uskaltanut tehdä noin laajaa muutosta yhdellä kertaa. Riskinä olisi ollut, että muut kuin seulontamenettelyyn menevät asiat olisivat jääneet makaamaan jäsenten pöydille. Aika ei muutenkaan olisi riittänyt sellaisen työjärjestyksen laatimiseen, jolla olisi kumottu vuoden 1994 työjärjestys kokonaan. Uuden täydellisen työjärjestyksen valmistelu siirtyi myöhempiin vuosiin.

Korkeimman oikeuden seulontamenettelystä 16.11.2004 antamat ensimmäiset ennakkopäätökset (KKO 2004:116 ja 117) romuttivat kertaheitolla seulontamenettelyn tavoitteen, että valitukset käsiteltäisiin siinä laajuudessa kuin oikeussuojatarpeet edellyttivät. Keinona tavoitteen saavuttamiseksi oli valitusten eriyttämismenettely, jossa hovioikeus tietyin edellytyksin päätti, oliko valitus otettava enempään tutkintaan vai voitiinko valituksen tutkiminen hovioikeudessa päättää ja asian käsittely lopettaa.

Korkein oikeus päätti tiukasti, ettei sillä seikalla, kuinka perustellusti näytön uskottavuutta oli  valituksessa horjutettu, ollut merkitystä seulonnnan edellytyksiä arvioitaessa. Näin ollen silloin kun valituksessa suullisen todistelun uskottavuus oli riitautettu niin, että asiassa oli oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittely, valituksen tutkimista oli jatkettava. Lyhyesti sanottuna: pääkäsittelyyn kuuluvat asiat eivät kuuluneet seulontamenettelyn piiriin.

Milloin sitten asiassa oli oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittely. Korkein oikeus antoi tästä kysymyksestä 2.7.1999 ensimmäisen ennakkopäätöksen KK0 1999:82, jonka ratkaisemisessa olin mukana. Sen mukaan asian ratkaisemisen riippuessa käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta hovioikeuden oli 15 §:n mukaan toimitettava pääkäsittely sitä koskevasta vaatimuksesta riippumatta.

Valaiseva esimerkki korkeimman oikeuden seulontamenettelyn edellytyksiä koskevan kannan jyrkkyydestä on 28.1.2005 annettu ennakkopäätös KKO 2005:11.

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta 24.12.2003 tapahtuneista törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. A kiisti syytteen sillä perusteella, että hän ei ollut kuljettanut autoa, vaan ollut siinä matkustajana. Autoa oli A:n mukaan kuljettanut hänen miespuolinen tuttavansa, jonka nimeä hän ei muistanut. Tieltä suistumisen jälkeen kuljettajana toiminut henkilö oli lähtenyt hakemaan apua A:n jäädessä autoon.

Sattumalta paikalle tullut todistaja X oli kertonut käräjäoikeudessa, että hänen käsityksensä mukaan A oli juuri ennen hänen paikalle tuloaan kello 17.40 ajanut auton ojaan. Kun hän oli tullut paikalle, A oli istunut autossa kuljettajan paikalla. X:n tekemien havaintojen mukaan auto oli ollut syvällä hangessa kallellaan eikä sen ympärillä ollut ollut jalanjälkiä. Jos joku olisi poistunut autosta ennen hänen tuloaan, hän olisi nähnyt nämä jäljet. Todistaja oli sananmukaisesti kertonut, ettei hangessa auton ympärillä ollut edes ”hiiren hyppyä”. Todistaja kertoi vielä, että A:n hengitys oli haissut voimakkaasti alkoholille, hänen puheensa oli ollut sammaltavaa ja kävelynsä horjuvaa.

Nilsiän käräjäoikeus tuomitsi 9.3.2004 A:n törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta yhteiseen 25 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä maksamaan sen ohella 20 päiväsakkoa ja määräsi hänet ajokieltoon.

A valitti hovioikeuteen vaatien ensisijaisesti syytteen hylkäämistä kokonaan. A vaati pääkäsittelyn toimittamista.

Itä-Suomen hovioikeus lausui 27.5.2004 antamassaan päätöksessä, että käräjäoikeuden ratkaisun ja valituksen perusteella oli selvää, ettei asiassa ollut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittelyä ja ettei käräjäoikeuden ratkaisu eikä käräjäoikeudessa noudatettu menettely ollut virheellinen ja ettei A:n oikeusturva asian laatu huomioon ottaen muustakaan syystä edellyttänyt valituksen käsittelyn jatkamista. Hovioikeus lopetti valituksen käsittelyn seulontamenettelyssä ja jätti käräjäoikeuden tuomion noudatettavaksi.

A:lle myönnettiin korkeimmassa oikeudessa valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen täystutkintaisesti käsiteltäväksi.

Korkein oikeus lausui ratkaisunsa perusteluissa muun ohella, että A oli valituksessaan hovioikeudelle riitauttanut käräjäoikeuden tuomion perusteena olleen tapahtumainkulun siltä osin kuin se ei ollut vastannut hänen antamaansa kertomusta. A oli erityisesti riitauttanut käräjäoikeuden tuomioon ratkaisevasti vaikuttaneen todistajan kertomuksen. Tämä riitauttaminen oli koskenut sekä sitä, mitä havaintoja todistaja oli voinut tapahtumapaikalla tehdä, että sitä, mitä todistaja oli käräjäoikeudessa kertonut. Hovioikeudessa oli näin ollen ollut kysymys A:n ja todistajan kertomusten uskottavuuden arvioinnista. Tätä arviointia hovioikeus ei ollut voinut tehdä luotettavasti pelkästään käräjäoikeuden tuomion ja valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.

Asiassa olisi tullut toimittaa hovioikeudessa oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n nojalla pääkäsittely. Sen vuoksi hovioikeudella ei ollut ollut perustetta olla jatkamatta valituksen käsittelemistä. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja palautti asian hovioikeuteen A:n valituksen käsittelyn jatkamiseksi.

Eri mieltä olevan jäsenen oikeusneuvos Mikko Tulokkaan lausunto  

”Käräjäoikeuden tuomion ja A:n hovioikeudelle tekemän valituksen valossa on riidatonta, että

• A oli tapahtumapäivänä klo 12-14 nauttinut verraten runsaasti alkoholia;
• hänet oli muutamia tunteja myöhemmin tavattu istumassa tieltä suistuneessa autossaan ohjaajan paikalla;
• A:n hengitys oli haissut voimakkaasti alkoholille, hänen puheensa oli sammaltanut ja hänen kävelynsä oli ollut horjuvaa.

A:n puolustus on rakentunut väitteelle, jonka mukaan autoa oli ajanut toinen henkilö, jonka nimeä hän ei muistanut. Lisäksi A on riitauttanut humalatilansa asteen ja selittänyt horjahtelunsa johtuneen polvivammasta ja epäselvän puheen tekohampaiden puuttumisesta.

Totean, ettei asiassa ole ollut tarpeen järjestää hovioikeudessa pääkäsittelyä. Keskeiset oikeustosiseikat ovat olleet riidattomat.

Veren alkoholipitoisuuden osalta käräjäoikeuden ratkaisu on perustunut A:n omaan ja todistaja X:n kertomaan. Sattumalta paikalle tullut todistaja havaitsi vahvan humalatilan tyypilliset tunnusmerkit. Ei ole aihetta epäillä todistajan uskottavuutta. Lisäselvitystä humalatilan asteesta ei olisi ollut odotettavissa pääkäsittelystä hovioikeudessa.

Tämän vuoksi ja kun valituksen käsittelyn jatkaminen ei ole pelkästään A:n ilmeisen epärealististen oikeusturvaodotusten vuoksi ollut tarpeellista, päädyn hyväksymään hovioikeuden seulontaratkaisun.”

Oikeusneuvos Tulokkaan lausunto kertoo minulle sen, että korkeimman oikeuden omaksumalle tiukalle linjalle olisi ollut olemassa toinenkin vaihtoehto. Hypoteesimetodin mukaisessa näytön arvioinnissa kysytään, löytyykö syytteessä kuvatulle tapahtumainkuvaukselle vaihtoehtoista varteenotettavaa, järkevää/hyväksyttävää tapahtumainkuvausta. Jos löytyy, syyte on hylättävä.  Vaihtoehtoisilla selityksillä ei tarkoiteta kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, varsinkin jos ne ovat vain spekulatiivisia. Tätä metodia arvelen Tulokkaan käyttäneen. Kun A:n esittämä selitys oli ilmeisen epärealistinen, asiassa ei olisi tullut hovioikeudessa toimittaa pääkäsittelyä.

Tämän tapauksen jälkeen muotoilin mielessäni seuraavan ajatuksen:

Hyvän tuomarin merkki on herkkätuntoinen tasapaino lainopillisen epävarmuuden ja järjettömän kaavamaisuuden välillä

Palautuksen jälkeen hovioikeus ratkaisi asian pääkäsittelyssä. Perusteluissaan hovioikeus päätyi siihen, että esitetty näyttö ei antanut aihetta päätyä asiassa miltään osin muuhun lopputulokseen kuin mihin käräjäoikeus oli päätynyt. Hovioikeus ei 24.5.2005 antamassaan tuomiossa muuttanut miltään osin Nilsiän käräjäoikeuden 9.3.2004 julistamaa tuomiota.

Osoitukseksi siitä, että Itä-Suomen hovioikeus kritiikistä huolimatta pyrki noudattamaan korkeimman oikeuden seulontamenettelyn edellytyksistä antamia ennakkopäätöksiä totean, että määräsin 20.5.2005 hovioikeuslain 8 §:n 2 momentin nojalla ryöstöä koskevan seulotun asian R 04/1189 käsiteltäväksi käsittelyjärjestyksen osalta vahvennetussa istunnossa.

Äänestyksen jälkeen hovioikeus päätti toimittaa asiassa pääkäsittelyn. Eri mieltä ollut alkuperäinen kolmen jäsenen kokoonpano pysyi seulontaratkaisussaan.