Kirjoittanut hovioikeuden presidentti Markku Arponen.

(Jatkoa korkeimpaan oikeuteen)

Valtioneuvosto asetti 20.6.2001 komitean, jonka tehtävänä oli laatia selvitys tuomioistuinlaitoksen kehittämislinjoista. Kehittämislinjoilla tarkoitettiin visiota tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin kehittämisestä. Selvityksen avulla ennakoitaisiin, millaisia vaatimuksia yhteiskunta asettaa tuomioistuimille ja miten niihin pitäisi varautua. Työskentelyn painopisteen tuli olla oikeusturva- ja tulevaisuusanalyysissä sekä yhteiskunnallisten arvostusten ja kehityssuuntien punninnassa.

Visiota pyrittäisiin hyödyntämään konkreettisia kehittämiskohteita työstettäessä. Silmällä pidettäisiin kehitystä yli kymmenen vuoden, mahdollisesti 15-20 vuoden, aikavälillä. Komitean työn lähtökohtana olivat uuden perustuslain perusperiaatteet tuomiovallan käytöstä ja perusoikeusnäkökulma.

Arvioitavia teemoja olivat muun muassa tuomioistuimissa käsiteltävät asiat, oikeuden saatavuus (Access to justice -ajattelu), oikeudenkäyntimenettelyjen periaatteet, arvot ja tavoitteet, virallisjärjestelmän ja vaihtoehtoisen riidanratkaisun yhteensovittaminen, tuomioistuinten hallinto ja johtaminen sekä henkilöstö, osaaminen ja teknologian kehittyminen sekä asianajaja- ja syyttäjälaitoksen asema osana oikeussuojajärjestelmää.

Komitean toimeksianto oli laaja ja jossain määrin avoimesti kirjoitettu. Se antoi komitean työskentelylle riittävää väljyyttä ja mahdollisuuden luovienkin ratkaisujen miettimiseen. Ainoa rajoitus oli pitäytyminen uuden perustuslain perusperiaatteisiin tuomiovallan käytössä. Tämä esti esimerkiksi mahdollisuuden pohtia yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten yhdistämistä.

Komitean oli laadittava selvitys työnsä päälinjoista 31.1.2003 mennessä ja mietintö 31.8.2003 mennessä.

Valtioneuvosto kutsui minut komitean puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi hallintoneuvos Heikki Kannisen korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Jäseniksi valtioneuvosto kutsui tutkija Kaius Ervastin oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta, asianajaja Markku Fredmanin asianajotoimisto Fredman&Månssonista, tutkija Vaula Haaviston Helsingin yliopistosta, professori Jukka Kemppisen Teknillisestä korkeakoulusta, käräjätuomari Susanne Möllerin Helsingin käräjäoikeudesta, hovioikeudenlaamanni Leena Korkalaisen Vaasan hovioikeudesta, dosentti Pia Letto-Vanamon Helsingin yliopistosta, hallinto-oikeustuomari Marjatta Mäenpään Helsingin hallinto-oikeudesta, käräjätuomari Jukka Peltosen Tampereen käräjäoikeudesta, tutkija Minna Ruuskasen Helsingin yliopistosta, johtavan kihlakunnansyyttäjän Matti Tolvasen Joensuun kihlakunnansyyttäjänvirastosta, oikeusaputoimen johtajan Marja-Leena Tervahaudan Rovaniemen hovioikeuspiiristä ja lautamies Hannu Virkkalan Kajaanista.

Komitean pysyviksi jäseniksi valtioneuvosto kutsui professori Jyrki Virolaisen Lapin yliopistosta sekä erityisasiantuntija Sakari Laukkasen ja lainsäädäntöneuvos Asko Välimaan, molemmat oikeusministeriöstä. He osallistuivat komitean työhön samalla tavalla kuin jäsenet.

Oikeusministeriön halllitusneuvos Tuomo Rapola pyysi minua komitean puheenjohtajaksi. Suostuin ehdolla, että Antti Savela nimetään päätoimiseksi sihteeriksi. Rapolan listaan komitean jäsenistä ja pysyvistä asiantuntijoista en puuttunut muuten kuin että esitin, että komiteaan kutsutaan mukaan myös Jukka Kemppinen ja Jyrki Virolainen.

Komitea otti nimekseen tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea.

Työnsä kuluessa komitea järjesti kolme seminaaria, joista kaksi tulevaisuusseminaaria, ja kuuli lukuisia asiantuntijoita. Komitea vieraili Ruotsissa ja Tanskassa tutustuen tuomioistuinlaitoksen keskushallintoon. Erillinen keskushallintovirasto oli käynnistynyt Ruotsissa (Domstolsverket) vuonna 1975 ja Tanskassa (Domstolsstyrelsen) vuonna 1999. Osa komitean jäsenistä tutustui vielä Norjan tuomioistuinlaitoksen keskushallintoon ja kolmeen norjalaiseen tuomioistuimeen. Erillinen keskushallintovirasto oli käynnistynyt Norjassa (Domstoladministrasjonen) vuonna 2002. Tällainen erillinen virasto oli käynnistynyt Islannissa (Domstolarad) jo vuonna 1998. Siihen komitea ei sentään käynyt tutustumassa.

Komitea kokoontui pääsääntöisesti kolmen viikon välein. Kokouksia pidettiin 33, joista neljä oli kahden päivän kokouksia. Komiteassa toimi lisäksi kuusi ohjausryhmää, joilla kullakin oli oma teemansa.

Muistan, että kokouksissa ideat käsiteltävästä teemasta sinkoilivat kuin nuolet kokoustilassa. Joskus siirtyminen ideariihestä kannanottoihin ja mahdolliseen äänestämiseen vaati minulta puheenjohtajana tiukkaa prosessinjohtoa. Mutta useimmiten siirtyminen sujui hyvinkin hallitusti ja luontevasti.

Asiaan hyvin perehtyneet ja taitavat sihteerit kasasivat muun ohella kokousten välisinä aikoina keskusteluista tekstiä mietintöön.

Komitea piti 1.-2.9.2003 kahden päivän mittaisen kokoontumisen Kuopiossa. Kutsuin komitealaiset ensimmäisen päivän iltana kotiini rentoutumaan iltapalalle.

Komitean määräaikaa jatkettiin komitean esityksestä 30.11.2003 saakka. Saatuaan työnsä valmiiksi komitea luovutti mietintönsä valtioneuvostolle 28.11.2003. (Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintö 2003:3)

Aivan aluksi jokainen komitean työssä mukana ollut sai tehtäväksi valmistella puheenvuoron, jossa hän esittäisi oman käsityksensä komitean työn lähtökohdista, ongelmista tuomioistuinlaitoksessa ja siitä, miten asioiden tulisi muuttua. Useissa alkupuheenvuoroissa osaaminen nousi kattavaksi teemaksi.

Käytin omaa alkupuheenvuoroa hyväkseni laatiessani vuonna 2002 artikkelin Yrjö Korhonen 70 v Juhlakirjaan. (Markku Arponen, Tuomioistuinlaitoksen kehittämisestä siirryttäessä ensimmäisen modernin yhteiskunnasta toiseen moderniin, Pohjois-Suomen tuomarikoulun julkaisuja 1/2002, Yrjö Korhonen 70 v Juhlakirja, s. 65 ss.)

Alkupuheenvuorossani kysyin, ovatko tuomioistuimet myös Suomessa hitaasti muuttumassa perinteisestä lainsäätäjän päätösten täytäntöönpanijan roolista yhä itsenäisemmiksi oikeutta luoviksi instansseiksi ja perus- ja ihmisoikeuksien valvojina myös osittain lainsäätäjän työn valvojiksi? Jos näin on, se merkitsee pitkällä aikavälillä syvällistä oikeuskulttuurin muutosta ja edellyttää tuomioistuimilta ja niiden henkilöstöltä aivan uudenlaisia valmiuksia. Myös tuomioistuinten riippumattomuus joutuu tässä skenaariossa uuteen tarkasteluun. Onko esimerkiksi mahdollista, että tuomioistuimien talouden ja muun arkitoiminnan ohjaus voi olla hallitusvaltaa edustavan oikeusministeriön käsissä niin tiukasti kuin se siihen aikaan oli?

Sanoin, että jos tuomioistuimien asema muodostuu yhteiskunnassa hiljalleen nykyistä merkittävämmäksi, se edellyttää tuomioistuimilta aikaisempaa korostuneempaa riippumattomuuden vaatimusta. Tämä koskee sekä rakenteellista että juttukohtaista riippumattomuutta. Se tarkoittaa myös tarvetta henkisesti riippumattomiin tuomareihin. Tämä on mahdollista vain tuomarille, jolla on korkea ammattitaito ja -etiikka.

Alkupuheenvuorossani listasin kehitettäviksi osa-alueiksi muun muassa seuraavat:

1. Tuomioistuimien keskushallinto Sanoin, että tarvitaan oma tuomarivetoinen keskusvirasto, joka olisi tuomioistuinten valtakunnallinen osaamiskeskus.
2. Käräjäoikeuksien yksikkökoon suurentaminen Sanoin, että nykyisin käräjäoikeudet muistuttavat joko pieniä kyläkauppoja tai keskisuuria sekatavarakauppoja, jotka kyllä hoitavat kohtuudella massatavaroiden ja -palvelujen jakelun, mutta jotka eivät kykene riittävästi vastaamaan tarpeisiin erikoisasiantuntemusta vaativien palvelujen tuottamisessa. Käräjäoikeuksista pitäisi kehittää modernin ostoskeskuksen tapaisia yksikköjä, joissa on kyllä sisällä sekatavarakauppoja ns. bulkkitavaran toimittamista varten, mutta näiden ohella ja lisäksi siellä olisi erikoistavarakauppoja, joista asiakas saa korkealaatuista ja ammattitaitoista henkilökohtaiseen ja juttukohtaiseen tarpeeseen räätälöityä palvelua.
3. Hallinnon vahvistaminen ja tuomareiden erikoistuminen, joka liittyy käräjäoikeuksien koon suurentamiseen. Sanoin, että yksikkökokoja suurentamalla käräjäoikeuksiin olisi mahdollista saada niin vahva hallinto, että laamannilla olisi aikaa lainkäytön laadulliseen johtamiseen. Käräjäoikeudessa olisi niin paljon tuomareita, että erikoistuminen olisi mahdollista. Se lisäisi tehokkuutta ja parantaisi asioiden käsittelyn laatua ja siten oikeusturvaa. Ja hyvin toteutettuna myös työhyvinvointia!
4. Tuomioistuinten kilpailukyvyn lisääminen kehittämällä vaihtoehtoisia menettelymuotoja täysimittaiselle oikeudenkäynnille.
5. Muiden kuin tuomisemistoimintaan liittyvien tehtävien karsiminen tuomioistuimista kuten kiinteistöjä koskevat kirjaamisasiat, osa hakemusasioista ja ns. summaariset asiat.
6. Käräjäoikeuksien johtamistapojen uudistaminen Sanoin, että tuomioistuimia pitäisi johtaa aktiivisesti. Pelkkä hallintorutiinien hoitaminen tai päiväkohtaisten ongelmien ratkaiseminen ei ole riittävää. Esitin, että tuomioistuimien päälliköt tulisi nimittää tehtäviinsä määräajaksi. Määräajan päällikkötuomarina olleella seniorituomarilla tulisi olla mahdollisuus palata perustuomarin työhön palkkaetunsa ainakin osittain säilyttäen.
7. Tuomioistuimien kehittäminen myös alueellisiksi osaamiskeskuksiksi Sanoin, että tuomioistuimien kehittämisen kannalta tärkeät kysymykset kietoutuvat lopulta kysymykseen siitä, millainen on tuomareiden ammattitaito ja osaaminen. Riittävää ei ole tuomarien kouluttaminen vain ns. ammattiaineissa, vaan koulutuksen pitäisi tähdätä myös tuomarien itseymmärryksen lisäämiseen. Tarvitsisiko tuomareille luoda palkallinen opintovapaajärjestelmä, jotta välttämätön ammattitaidon säilyttäminen ja kehittäminen tulisi työkiireiden puolesta mahdolliseksi hoitaa?

Mainitsin, että R.A.Wreden johtama komitea ehdotti vuonna 1908 julkaistussa ehdotuksessa oikeudenkäyntilaitoksen uudistamiseksi, että korkeimman oikeuden jäsenten tulisi saada vuodessa kolme kuukautta vapaa-aikaa voidakseen seurata oikeustieteen edistystä. Hovioikeuden jäsenille olisi riittänyt kaksi kuukautta.

Lopetin alkupuheenvuoroni arvelemalla, että moderni länsimainen yhteiskunta on muuttumassa – jopa murroksesa. Yhteiskuntatieteessä puhutaan myöhäismodernista tai ”toisesta modernista”, jolla korostetaan tapahtuvien muutosten merkittävyyttä. Modernisaation myötä yhteiskunta eriytyy ja sirpaloituu. Eriytymiskehityksen myötä yhteiskunnasta on tullut erittäin monimutkainen ja ennustamaton järjestelmä. Tämä ei voi olla heijastumatta myös komitean työhön. Oikeuden pinnan liikkeiden ollessa hyvin vilkkaita tarve edetä kohti pinnanalaisia oikeuden kerrostumia voimistuu.

Komitea selvitti mietinnössään tuomioistuinlaitoksen pitkän tähtäimen kehittämislinjoja. Komitea käsitteli tuomioistuimia muuttuvassa yhteiskunnassa sekä tuomioistuinten toiminnan yleisiä ja yhteiskunnallisia lähtökohtia. Näiden pohjalta komitea hahmotteli tuomioistuinlaitoksen kehittämisen haasteita, joihin mietinnössä haetaan vastauksia.

Komitea lähestyi tuomioistuinlaitoksen kehittämistä sekä yhteiskunnan ja oikeuspalveluja käyttävien näkökulmasta että tuomioistuimen sisäisestä näkökulmasta. Ensin mainitussa olivat työskentelyn lähtökohtina oikeusturva, oikeuden saatavuus sekä asiakasnäkökulma.

Tuomioistuinpalvelujen tuottamisessa korostettiin toimijoiden osaamista ja ammattitaitoa. Osaamisen kehittäminen kohdistui sekä tuomioistuinten omaan henkilöstöön että muihin toimijoihin, kuten avustajiin. Toisaalta komitea näki kiinteän yhteyden tuomioistuinpalvelujen laadun ja tuomioistuinlaitoksen organisatoristen ratkaisujen ja toimintatapojen välillä.

Mietintö oli koko tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin (10-15 vuotta) laaja-alainen selvitys, jossa tarkasteltiin kaikkia tuomioistuinlaitoksen osa-alueita. Komitea käsitteli tuomioistuinten roolia nyky-yhteiskunnan oikeudellisessa ratkaisuntekojärjestelmässä ja sen pohjalta loi yleisen tason perusteita siitä, mitkä asiaryhmät kuuluvat tuomioistuinten käsiteltäviksi.

Mietinnön aihekokonaisuudet olivat

1. tuomioistuimissa käsiteltävät asiat,
2. oikeudenkäyntimenettelyt,
3. avustaminen oikeudenkäynnissä,
4. konfliktinratkaisun vaihtoehdot,
5. osaaminen ja ammattitaito,
6. tuomioistuinorganisaatio,
7. tuomioistuinten johtaminen sekä
8. tuomioistuinten keskushallinto.

Eräisiin mietinnön kannanottoihin sisältyi puheenjohtajien, jäsenten ja pysyvien asiantuntijoiden eriäviä tai täydentäviä mielipiteitä ja lausumia. Lisäksi mietintöön liitettiin professori Jyrki Virolaisen erillinen laaja lausuma.

Komitea teki kaikkiaan lähes 50 kehittämisesitystä. Olen eräässä artikkelissa nostanut niistä esillle tärkeimpinä pitämäni 33 kannanottoa ja lyhyesti esitellyt ne. Sen jälkeen olen selvittänyt nykytilan (päivitys 3.9.2019) ja katsonut, mikä komitean kannanottojen kohtalo on ollut. Tarkastelu osoittaa, että komitea osui varsin hyvin kohdalleen tulevaisuuden kuvissaan. (Markku Arponen, Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintö KM 2003:3 – uhka vai mahdollisuus tuomioistuinten kehittämisessä, Juhlajulkaisu Kriminaaliklubi 100 v 1920-2020, s. 28 ss). Artikkeli on julkaistu sähköisesti Edilexin Lakikirjastossa 2020.

***

Korkein oikeus julisti 22.5.2002 haettavaksi Itä-Suomen hovioikeuden presidentin viran 10.6.2002 päättyvin hakuajoin.

Olin aina pitänyt Itä-Suomen hovioikeudesta korkeimman oikeuden jäseneksi ja oikeusneuvokseksi nimitettyä Mikael Krogerusta Itä-Suomen hovioikeuden presidentin viran kruununprinssinä. Koska en halunnut ryhtyä hänen kanssaan kilpasille, kysyin häneltä, hakeeko hän avoimeksi julistettua virkaa. Kun hänen vastauksensa yllätyksekseni oli kieltävä, hain virkaa.

Korkein oikeus esitti tuomarinvalintalautakunnalle, että minut tulisi nimittää virkaan. Tuomarinvalintalautakunta oli kirjeessään 25.10.2002 valtioneuvostolle samalla kannalla. Tasavallan presidentti Tarja Halonen nimitti 8.11.2002 minut Itä-Suomen hovioikeuden presidentin virkaan 1.12.2002 lukien.

Entinen kollega Lauri Lehtimaja piti minulle tyylilleen uskollisena ratkiriemukkaan puheen läksiäiskaronkassani korkeimmassa oikeudessa 31.1.2003.

Lopetin vastauspuheeni seuraavaan:

Muinoin Japanissa syrjäseudulla toiminut virkamies sai kutsun vallan keskukseen ja kollega laati runon hänen läksiäisjuhlaansa. Luen tuon runon, vaikka se ei näytä sopivan tähän tilanteeseen, jossa juhlittava lähtee Siperiaan. Minun mielestäni runo kuitenkin sopii tähän, koska subjektiivisesti ajattelen siirtyneeni reunalta lähemmäs vallan keskiötä.

Yotsuna:         

Kirkkaasti loistaa
kuu, kirkkaasti soi virta.
Sinä lähdet, me jäämme
tänne. Ja nyt me
vietämme tämän illan.

(Suom. Tuomas Anhava, Oikukas tuuli, s. 15)

Arvoisat juhlavieraat: KKO:n malja