Kirjoittanut hovioikeuden presidentti Markku Arponen.

Rovaniemen hovioikeus asetti 26.2.1981 ehdolle Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomarin virkaan hovioikeudenneuvos Raimo Revon ensimmäiselle, minut toiselle ja hovioikeudenneuvos Ritva Haapalaisen kolmannelle ehdokassijalle. Valitin korkeimpaan oikeuteen ja vaadin minun asettamista ensimmäiselle sijalle ja nimittämistä virkaan. Perustelin valitusta kysymällä, mitä on tapahtunut sen jälkeen kun korkein oikeus kolmisen vuotta sitten nimitti minut eikä Repoa Nilsiän tuomiokunnan kihlakunnantuomarin virkaan. Korkein oikeus hyväksyi valitukseni ja nimitti minut 14.4.1981 Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomarin virkaan 1.8.1981 lukien.

Nilsiän tuomiokunta antoi minulle toivomuksestani läksiäislahjaksi nilsiäläisen herännäisjohtajan Paavo Ruotsalaisen (Ukko-Paavo) valetun pienoisrintakuvan. Samanlaisia minulla oli tapana antaa täysinpalvelleille notaareille.

Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomarina

Rovaniemen tuomiokunta oli perustettu 29.9.1939. Tuomiokunta oli siirtynyt sporttelijärjestelmästä kokonaispalkkaukseen 1.1.1976. Tuomiokunnan alueeseen kuuluivat vuonna 1981 Rovaniemen kaupunki ja Rovaniemen maalaiskunta sekä Posion ja Ranuan kunnat. Tuomiokunta käsitti vain yhden käräjäkunnan. Tuomiokunnan henkilöstöön kuuluivat 1.8.1981 kihlakunnantuomari, kolme käräjätuomaria, neljä notaaria ja 10 kansliahenkilökuntaan kuuluvaa nimikkeillä kanslianhoitaja, toimistosihteeri, kanslisti ja konekirjoittaja sekä vahtimestari Olavi Reunamäki, joka toimi myös oikeuden palvelijana käräjähuoneistossa. Hänellä oli haastemiehen oikeudet.

Tuomioistuinharjoittelua suorittavien notaarien lukumäärä vaihteli 80-luvulla vuosittain, kun heitä palkattiin työllisyysvaroilla OM:n asetuksella määräämien yhden kanslianotaarin ja neljän notaarin lisäksi. Hovioikeus antoi heille kaikille notaarin määräykset. Kansliassa oli notaareita tarpeeseen nähden liikaa, mutta minulla oli motiivina heidän palkkaamiseensa lisätä vasta valmistuneiden oikeustieteen kandidaattien mahdollisuuksia työllistyä työmarkkinoilla. Tuomiokunta pystyi hyvin järjestämään heille tarvittavat käräjien istuntopäivät. Kaikista notaareista tuli aikanaan varatuomareita. Myös kansliahenkilökuntaa pystyttiin palkkaamaan työllisyysvaroilla.

Ensimmäisenä työpäivänäni huomasin aamun Lapin Kansassa ilmoituksen, jossa edeltäjäni laamanni Aarne Kurola ilmoitti tarjoavansa oikeusapupalveluksia perustamassaan lakiasiaintoimistossa Rovaniemellä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että määrään Kurolan esiintymiskieltoon Rovaniemen kihlakunnanoikeudessa. Tarkemmin asiaa harkittuani maltoin mieleni ja päätin ottaa aikalisän. En muista hänen koskaan esiintyneen istuntopäivänäni. Muiltakaan puheenjohtajilta en kuullut hänestä moitittavaa. Hänen toimintansa hiipui ajan kanssa.

Minut oli asevelvollisuuden suoritettuani siirretty alikersanttina reserviin 10.5.1964. Minua ei ollut kertaakaan käsketty kertausharjoituksiin ennen kuin Rovaniemen sotilaspiirin esikunta lähetti syksyllä 1981 minulle asiaa koskevan käskyn. Palautin sen ilmoituksella, että lain mukaan olin kihlakunnantuomarina rauhan aikana vapautettu tuosta velvollisuudesta. Asia oli sillä selvä.

Minulla oli tapana perheeni kanssa osallistua 1980-luvulla vuosittaisiin YK:n päivänä 24.10. pidettyihin rauhanmarsseihin.

Tuomiokunnan ulkoilupäivinä teimme joka syksy vahtimestari Reunamäen organisoiman kokopäivän puolukkaretken Kivaloiden alueelle Kemijokivarressa 60 km Rovaniemeltä Kuusamon suuntaan. Reunamäki hankki ruoat, juomat ja paistettavat makkarat sekä viritti tulet ja keitti pannukahvit. Kevättalvisin hiihtelimme ja laskettelimme jossain Lapin laskettelukeskuksessa.

Kanslia sijaitsi kaupungin keskustassa. Käräjähuoneisto sijaitsi valtion virastotalossa radan varressa. Kanslia oli sijoitettu asuinkerrostalon kerroksiin epäkäytännöllisiin tiloihin, joihin kuului paljon portaikkoja, eteisiä ja kylpyhuoneita. Kansliahenkilöstö oli ripoteltu eri kerroksiin entisiin olohuoneisiin. Ryhdyinkin välittömästi virkaan astuttuani puuhaamaan kanslialle käytännöllisempiä tiloja lähemmäksi käräjähuoneistoa, koska mitään mahdollisuuksia ei ollut saada kansliaa ja käräjähuoneistoa sijoitetuksi samaan rakennukseen.

Onnistuinkin pääsemään mukaan erään vakuutusyhtiön uudisrakennushankkeeseen jo sen suunnitteluvaiheessa. Kanslialle saatiin yhtiön talosta käyttöön ylin kerros kokonaisuudessaan. Kansliahenkilökunta oli erittäin tyytyväinen siihen, että samalla jokainen sai oman työhuoneen. Kanslian tilojen yläpuolella sijaitsivat hyvät saunatilat, joissa oli helppo järjestää henkilökunnan yhteisiä kokoontumisia. Tuomiokunta muutti uusiin kansliatiloihin kesällä 1984. Samalla matka käräjäpaikalle lyheni puolella.

Kihlakunnantuomarin pääasiallinen työ oli, kuten Nilsiässäkin, toimia tuomiokunnan päällikkötuomarina ja kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana. Käräjätuomarit toimivat kihlakunnanoikeuden puheenjohtajina ja vuorottelivat kiinteistötuomareina. Notaarit toimivat lukuisten sekalaisten töiden ohella memorialisteina käräjillä, istuivat varatuomarin arvonimeen vaadittavat istuntopäivät ja vahvistivat maksamis- ja rangaistusmääräysasiat.

Rikosasioista istuin Posion piirin nimismiehen istuntopäivät, joita oli vain yksi päivä kuukaudessa sekä satunnaisesti muita rikosasioita. Muuten istuin vain riita-asioita. Kun annoin riita-asioiden haasteet itse, saatoin katsoa, että riita-asiat jakautuivat monipuolisesti kaikille virkatuomareille.

Rovaniemen tuomiokunnassa virastodemokratia oli käynnistynyt vuoden 1980 alusta. Virastodemokratiaelimenä toimiva henkilöstökokous oli kutsuttava koolle vähintään joka toinen kuukausi. Ensimmäinen henkilöstökokous, johon osallistuin, pidettiin 24.8.1981. Kokouksessa käsiteltiin työaikaa, puhelimen käyttöä, kahvion käyttöä, syksyn ulkoilupäivää ja kansliahenkilökunnan tehtäviä. Vahvistin 25.8.1981 kansliahenkilökunnan uuden työnjaon.

Kokouksessa ilmoitin, että tuomiokuntaan on hankittu kaksi uutta IBM-kirjoituskonetta ja että uudet sanelulaitteet ja purkulaite hankitaan lähiaikoina.

Henkilöstökokouksissa käsiteltävät asiat vakiintuivat vähitellen. Tammi-helmikuussa käsiteltiin järjestäytymisasioiden, mm. puheenjohtajan valinta vuodeksi kerrallaan, lisäksi esim. kalustomäärärahan käyttö, maalis- huhtikuussa seuraavan vuoden budjettiesitys, talvilomat ja kevättalven ulkoilupäivä, touko-kesäkuussa vuosilomat, heinä-elokuussa syksyn ulkoilupäivä, syys-lokakuussa toiminta- ja taloussuunnitelma sekä marras-joulukuussa pikkujoulun valmistelu. Koulutusasiat ja esim. erilaisista hallinnonalan hankkeista tiedottaminen olivat jatkuvasti esillä kokouksissa. Kun vuosien mittaan erilaiset muutos- ja kehittämishankkeet lisääntyivät entisestään ja tulivat ajankohtaisiksi, henkilöstökokouksia ryhdyttiin pitämään joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina iltapäivällä. Johtoryhmää ei tuomiokunnassa ollut. Esimiesalaiskeskusteluihin ei vielä olisi ollut valmiuksia sen paremmin esimiehillä kuin alaisillakaan.

Pikkuhiljaa vakiintui tapa pitää joka maanantaiaamu tuomarien ja auskultanttien palaveri. Vakioasiakkaat oppivat varsin pian tietämään maanantaipäivän palavereista niin hyvin, että he välttivät tuolloin asioimista kansliassa.

Sain kutsun osallistua Lapin läänin alueelliseen maanpuolustusta koskevaan koulutustilaisuuteen Kemijärvellä lokakuussa 1983. Tilaisuuden jälkeen Rovaniemen sotilaspiirin päällikkö eversti Aro tuli minua vastaan virastotalon käytävällä ja pyysi minulta sotilaspassia. Sanoin, että en kuljettele sitä mukana, mutta voin toimittaa sen hänelle. Syyksi pyyntöönsä eversti sanoi ylentäneensä minun kersantiksi osallistuttuani sanottuun koulutukseen. Arvelin mielessäni kutsun liittyvän tulossa olevaan sotilasoikeudenhoidon muutokseen.

Sotilasoikeudenkäyntilaki tuli voimaan 1.1.1984. Sotilaita koskevat rikosasiat siirrettiin rauhan aikana sotaoikeuksista käsiteltäviksi laissa nimetyissä yleisissä alioikeuksissa. Rovaniemen kihlakunnanoikeudessa käsiteltiin Lapin rajavartiostoon, jonka esikunta sijaitsi Rovaniemellä, Lapin ilmatorjuntapatteristoon ja Lapin lennostoon kuuluvia sotilaita koskevat rikosasiat. Ivalon rajakomppanian sotilasrikosasiat käsiteltiin kuitenkin Sodankylän kihlakunnanoikeudessa.

Sotilasrikosasiat otin omaan rooteliini. Rovaniemen kihlakunnanoikeus käsitteli ensimmäisen sotilasrikosasian 24.4.1984. Siitä kuluneen kahden vuoden aikana 22.4.1986 mennessä kihlakunnanoikeudessa oli käsitelty 64 sotilasrikosasiaa. Muutoksen seurauksena rupesin saamaan avec-kutsuja sanottujen joukko-osastojen vuosipäivien iltajuhliin, mihin puolisoni Sannan kanssa mielihyvin osallistuimme. Juhlat olivat hyvin järjestettyjä ja erityisesti 80-luvulla tarjoilut olivat ylenpalttiset. Lapin lennoston ja Lapin rajavartioston juhlissa oli lopuksi tanssia soittokunnan tahdittamana.

Tutustuin Lapin rajavartioston komentajaan, eversti Jarmo Mattilaan, joka ystävällisesti suostui pyyntööni saada vaelluksilla tukeutua rajavartioston partiomajoihin Norjan ja Neuvostoliiton rajojen tuntumassa. Majat oli rakennettu noin 10 kilometrin välein siihen aikaan, jolloin rajamiehet partioivat jalan tai hiihtämällä. Hiihdimme vuosien mittaan ystäväni Seppo Räisäsen kanssa useissa erissä Kilpisjärveltä Angeliin ja Nuorgamista Kelloselkään. Kävelimme samoja reittejä usein myös syksyisin ja silloin kolmantena oli mukana ystävämme Hannu Räsänen. Tämä ilo päättyi komentajan vaihdokseen 90-luvun alkuvuosina. Ilmeisesti ajat olivat muuttuneet toisiksi.

Ostin lokakuussa 1993 piilopirtin Ounasjoen itärannalta Enontekiön Ylikyröstä. Mökin ikkunasta näkyvä Lumikero ja muut Hetta-Pallas -alueen tunturit tulivat vuosikymmenien mittaan tutuiksi.

Rovaniemen kihlakunnanoikeuden sotilasjäsenistä upseeri tuli Rovaniemen sotilaspiirin esikunnasta ja toimiupseeri Lapin rajavartioston esikunnasta. He olivat luotettavia ja harkitsevia miehiä, joiden kanssa päätösneuvottelut sujuivat hyvin. Pari juttua tulee mieleeni:

Lapin ilmatorjuntarykmentissä ”kesävänskä” koulutti alokkaita. Tehtävänä oli komennolla ”lukko pura ja kokoa” toimia käskyn mukaan. Kun tämä ei eräältä alokkaalta sujunut, esimies määräsi hänet juoksemaan tykkihallin ympäri. Tällöin alokas rupesi hangoittelemaan vastaan ja huutelemaan jotain esimiehelle, mistä syystä hän sai syytteen kuuliaisuusrikoksesta. Syyttäjä nimesi esimiehen todistamaan. Todistelun päätyttyä arvelin todistajalle, eikö hänen antamansa käskyn täyttämistä olisi tykkihallin ympärijuoksemista paremmin edistänyt, että hän olisi vielä kerran kädestä pitäen neuvonut koulutettavalle, miten lukko puretaan ja kootaan. Ei vastausta.

Lapin rajavartioston esikunnassa varusmies otti illalla rynnäkkökiväärin käsiinsä, ammuskeli ympäriinsä henkilövahinkoja aiheuttamatta, siirtyi pois vartioston alueelta, otti läheisen opiskelija- asuntolan pihalta käyttöönsä auton ja kuljettajan, istui takapenkille ja käski kuljettajaa ajamaan kohti Rovaniemen keskustaa. Lähestyttäessä yksisuuntaista katua kuljettaja sanoi, että emme saa ajaa kiellettyyn ajosuuntaan. Tähän auton takapenkillä ase sylissä istuva varusmies sanoi: ”Me saamme!” Tilanne laukesi Kittilässä, missä auto oli pysäköitynä huoltoaseman pihalle odottamaan huoltoaseman aukeamista ja auton tankkaamista. Autoa etäältä seuranneet poliisit pidättivät yöllä auton takapenkille nukahtaneen varusmiehen.

Pidin sotilasoikeudenhoitoa koskevassa koulutustilaisuudessa 14.-15.5.1986 Kajaanissa minulta pyydetyn puheenvuoron. Kiinnitin huomiota rikosoikeudellisen rangaistuksen ja kurinpitoseuraamuksen erilaiseen luonteeseen. Sanoin, että kihlakunnanoikeus ei ole puolustusvoimien kurinpitomenettelyn pitennetty käsivarsi, vaan kansalaisille, myös sotilasrikoksista syytetyille oikeussuojaa antava riippumaton tuomioistuin.

Eduskunnan oikeusasiamiehen Jorma S. Aallon vireillepanemassa virkasyyteasiassa Rovaniemen kihlakunnanoikeus tuomitsi 11.2.1986 julistamassani päätöksessä TVH:n Lapin piirin piiri- insinöörin ja apulaispiiri-insinöörin sakkorangaistuksiin ilman hyötymis- tai vahingoittamistarkoitusta tehdystä tahallisesta virkarikoksesta. He olivat asian ratkaisijana ja esittelijänä tilanneet laitoksen henkilökunnalle vapaa-ajan viettoon tarkoitetun rakennuksen ilman, että tähän tarkoitukseen olisi ollut osoitettu määrärahaa valtion tulo- ja menoarviossa, ja käyttäneet hankkeen rahoittamiseen tienrakennusmäärärahoja. Lisäksi TVH:n ylim. insinööri tuomittiin saamaan varoituksen tuottamuksellisesta virkavirheestä, kun hän oli rakennuskohteen työpäällikkönä hyväksynyt hankkeeseen liittyvät laskut, vaikka hänen olisi pitänyt ymmärtää, ettei laskujen maksamiseen olisi saanut käyttää tiemäärärahoja. Rangaistuslajia valitessaan KO kiinnitti lieventävänä perusteena huomiota siihen, että rikosten tekemiseen oli vaikuttanut TVH:n henkilöstön taholta syytettyihin kohdistunut painostus saada vanhan Kaunispään lomamajan tilalle uusi koko laitoksen henkilöstön tarpeita palveleva vapaa-ajan viettoon tarkoitettu rakennus. TVH:n vahingonkorvausvaatimukset hylättiin. Hovioikeus hylkäsi valitukset.

Tuomiokuntaa kuormitti 1980-luvun jälkipuoliskolla kaksi erityisiä järjestelyjä vaatinutta asiaa: Hehkumuovi Oy:n konkurssi liitännäisineen ja kiinteistöjä koskevien kirjaamisasioiden siirtäminen tuomioistuinkohtaisesta korttirekisteristä OM:n ylläpitämään, automaattisen tietojenkäsittelyn avulla toteutettuun yhteisrekisteriin. Nämä projektit delegoin käräjätuomari Erkki Nenoselle, joka erinomaisen taitavasti hoiti molemmat alusta loppuun. Nenonen on luvannut tarkemmin kommentoida näitä projekteja.

Vietin yhden päivän OM:n tietojärjestelmäyksikössä Hämeenlinnassa tavoitteena selvittää, minkälaista organisointia ja resursseja digitalisointiprojekti vaati. Odottaessani Hämeenlinnan asemaravintolassa yöjunan lähtöä Rovaniemelle menin miesten vessaan. Huomasin nuorehkon miehen pesevän käsiään pesualtaan ääressä. Hän pesi käsiään vielä silloin, kun tulin kopista pois. Menin pesupaikalle ja silloin tunnistin miehen. Rovaniemen KO oli minun toimiessa puheenjohtajana äskettäin tuominnut hänet franchising-yrittäjänä franchise-sopimuksen toiselle osapuolelle franchising-antajalle sopimusrikkomuksista suuriin vahingonkorvauksiin. Hän tarttui samassa minua rinnuksista kiinni ja kysyi: ”muistatko minut”? Sanoin muistavani. Rauhoittelin miestä sanomalla, että hovioikeus voi muuttaa tuomiota hänen edukseen. Jatkoin, että tuomarin rinnuksista kiinni käyminen on vakava rikos. Jos hän heti irrottaa otteensa minusta, annan asian olla enkä tee ilmoitusta poliisille. Mies irrotti otteensa ja asia jäi silleen.

Eräät valaa koskevat säännökset muuttuivat vuoden 1987 alusta samasta ajankohdasta voimaan tulleen uskonnonvapauslain 9 §:n muutosta vastaaviksi. Uuden lain mukaan uskontokuntaan kuuluva voi valintansa mukaan joko vannoa valan tai antaa vakuutuksen. Todistajalta piti ensin selvittää, kuuluiko hän ”kirkkoon”. Jos vastaus oli myönteinen, kysymys kuului: ”Vala vai vakuutus?” Jotkut halusivat ennen valintaa tietää, mikä ero on valalla ja vakuutuksella. Todistajat, jotka eivät kuuluneet mihinkään uskontokuntaan, antoivat aina vakuutuksen.

Julistin 6.5.1987 kihlakunnanoikeuden päätöksen jutussa, jossa oli kysymys siitä, voitiinko vesivoimaosakeyhtiön yhtiöjärjestyksen määräystä, joka koski yhtiön osakkeenomistajien oikeutta ostaa yhtiöltä sähkövoimaa käypää hintaa halvemmalla, sovitella oilkeustoimilain 36 §:n nojalla. Kaikki oikeusasteet vastasivat kysymykseen myöntävästi. Eroja oli kohtuuttomuuden arvioinnissa. Kihlakunnanoikeus olisi sovitellut, mutta hovioikeus ja korkein oikeus (KKO 1990:171) eivät.

Samaa mieltä oikeusasteet olivat myös siitä, että yhtiökokouksen päätöksen moitekanne ei menestynyt samoin kuin siitä, että eduskunnan säätämällään lailla toimittamaa Ounasjoen rauhoittamista rakentamiselta ei voitu lukea valtion viaksi Kemijoki Oy:n osakkeenomistajana.

Osallistuin valtionhallinnon kehittämiskeskuksessa johdon koulutusohjelmaan (JOKO) 7/87 vuosina 1987 ja 1988. Koulutusohjelma toteutettiin neljänä kolmen viikon jaksona, ohjelman kokonaiskeston ollessa 60 kurssipäivää. Tuolloin oli tiedossa, että alioikeuksien organisaatiota ja menettelyä tullaan radikaalisti uudistamaan seuraavalla vuosikymmenellä. Kun minulla oli jonkinlainen käsitys sitä, että hyvä johtaminen ei ole viime kädessä ihmisen ominaisuus, vaan toimintastrategia, jota voi oppia, hakeuduin JOKOon saadakseni työkaluja johtamiseen ja kehittämiseen. Muistan Maslow`n tarvehierarkiapyramidin ja SWOT-analyysin. Muistan, että minut profiloitiin pikemminkin asia- kuin ihmisjohtajaksi. Lisäksi osallistuin syksyllä 1989 Tampereella OM:n järjestämään johtamiskoulutusohjelmaan.

Tuomiokunnan kansliahenkilökuntaa osallistui Hämeenlinnassa OM:n tietojärjestelmäyksikössä TEKO-tekstinkäsittelyn kursseihin. Itsekin osallistuin Rovaniemellä eri oppilaitoksissa vuonna 1986 kielenhuollon kurssiin ja mikrotietokoneen käytön peruskurssiin, vuonna 1988 ATK-peruskurssiin ja vuonna 1989 mikrotietokone tutuksi -kurssiin ja TEKO-tekstinkäsittelyn kurssiin. En muista, mutta oletan, että muitakin tuomiokunnan tuomareita osallistui noihin lyhytkursseihin.

Tietotekniikan tulo virastoon 1980-luvun loppupuolella vaikutti työnkulkuihin ja työtehtäviin, organisaatioon ja ennen kaikkea henkilöstöön. Tämän vuoksi tuomiokunnassa käynnistettiin työryhmätyöskentely syksyllä 1988. Työryhmässä, jossa olivat edustettuina kaikki henkilöstöryhmät eli tuomarit, notaarit ja toimistohenkilökunta, mietittiin aktiivisesti työnkulkuja ja myös työtehtäviä. Kokemukset olivat positiivisia.

Pakkokeinolaki (450/1987) tuli voimaan 1.1.1989. Lain 14 §:ssä määrättiin, että pidätettyä koskeva vangitsemisvaatimus oli otettava käsiteltäväksi viimeistään toisena päivänä siitä päivästä, jona vaatimus oli tehty. Tämä edellytti päivystysjärjestelmän luomista. Niinpä OM:n 1.5.1990 voimaan tulleella päätöksellä (367/90) vangitsemisasioiden käsittelystä tuomioistuimissa eräissä tapauksissa määrättiin, että kukin hovioikeuspiiri muodosti yhden päivystysalueen. Hovioikeus päätti päivystysalueensa alioikeuksien päivystysvuorot vuodeksi kerrallaan. Viraston päällikkö puolestaan määräsi oman tuomioistuimensa tuomareiden päivystysvuorot.

Toimin oman virkani ohella Lapin korkeakoulun palveluksessa 1.9.1982-31.12.1990 tuntiopettajana eri jaksoissa, lainkäytön apulaisprofessorina (osa virasta) 1.8.1984-31.7.1985 ja oikeustieteen, erityisesti lainkäytön professorina (osa virasta) 1.8.1987-31.7.1990. Kihlakunnantuomari Jyrki Virolainen hoiti oman virkansa ohella 60 % professorin virasta 1987-1990. Minun 40 %:n osuuteeni kuuluivat oikeudenkäyntikurssien ja ns. pikku-Tirkkosen tenttien pitäminen. Muina aikoina pidin oikeudenkäyntikurssin lukukaudessa.

Laki yhdyskuntapalvelun kokeilemisesta (1105/1990) tuli voimaan 1.1.1991. Rovaniemen tuomiokunnan alue oli yksi kokeilualueista, joten lakia sovellettiin Rovaniemen kihlakunnanoikeudessa. Muina kokeilualueina olivat Mikkelin, Turun ja Vaasan ympäristöt.

Valmistauduin kokeiluun hyvissä ajoin ennen lain voimaantuloa keskusteluilla tuomiokunnassa sekä yhteistyökumppaneiden (Kriminaalihuoltoyhdistyksen Rovaniemen aluetoimisto ja Rovaniemen syyttäjät) kanssa siitä, että soveltuvuusselvitykset yhteiskuntapalveluun tuomitsemiselle oli tehtävä vuoden 1991 tammikuun alun istunnoissa käsiteltävien rikosjuttujen osalta jo vuoden 1990 puolella. Tavoitteena oli, että ensimmäiset yhdyskuntapalvelutuomiot voidaan julistaa käräjillä kohta vuoden 1991 alussa. Tavoite toteutui ja yllättävän nopeasti yhdyskuntapalvelu vakiintui Rovaniemen kihlakunnanoikeudessa osaksi rangaistusjärjestelmää. Ilmeisesti tästä syystä professori Pekka Koskinen antoi minulle 19.10.1995 Rovaniemellä pidetyssä tilaisuudessa Kriminaalihuoltoyhdistyksen standaarin. Arvostan sitä suuresti.

Toimin rikosasiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista koskevaa lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän asiantuntijana ja jäsenenä 21.9.1990-5.12.1992. Ehdotus oli laadittava hallituksen esityksen muotoon soveltuvin osin niiden menettelyperiaatteiden pohjalta, joiden mukaan riita- asiain oikeudenkäyntimenettelyä alioikeuksissa oli ehdotettu uudistettavaksi. Työryhmän puheenjohtaja Juhani Hirvonen, jota en ennestään tuntenut, kertoi minulle myöhemmin, että valintaani työryhmän jäseneksi oli vaikuttanut Rovaniemen tuomiokunnan riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamisesta antamani lausunto. Siinä olin voimakkaasti liputtanut muutoksen puolesta. Monissa lausunnoissa oli manattu lunta tupaan ja jäitä porstuaan.

Kuriositeettina mainitsen työryhmän tutustumismatkan Kielin alioikeuteen Saksassa. Puheenjohtaja oli vuokrannut työryhmän käyttöön Fiat-merkkisen matkailuauton. Menimme laivalla Turusta Tukholmaan ja sen jälkeen ajoimme autolla Ruotsin ja Tanskan läpi Kieliin ja takaisin samaa reittiä. Kuljettajina toimivat työryhmän jäsenet etukäteen sovitun suunnitelman mukaisesti. Menomatkalla diesel loppui autosta 10 km ennen Huskvarnan kaupunkia valtatien levikkeellä Vätternin rantamilla. Dieseliä olisi kyllä ollut saatavissa paikalle pysähtyneiltä ohikulkijoilta, mutta polttoainejärjestelmän ilmaus ei onnistunut eikä moottori käynnistynyt.

Huskvarnasta saapui paikalle hieno punaiseksi ja kultaiseksi maalattu komea hinausauto. Auto oli aivan uusi ja tämä oli sen neitsytmatka, minkä takia mukana oli paikallisen lehden toimittaja. Seuraavan päivän lehdessä oli etusivulla juttu Suomen oikeusministeriön työryhmän matkasta Saksaan. Mallia uudistukseen emme saaneet Saksasta, missä rikosprosessi näytti olevan vähintään yhtä vanhoillinen kuin Suomen uudistettava prosessi.

Osallistuin OM:n järjestämään käräjäoikeusuudistukseen liittyvään alioikeuksien kouluttajakoulutukseen 21.11.1991-25.1.1994 yhteensä 49 päivänä. Lisäksi toimin Rovaniemen hovioikeuspiirissä alioikeusuudistuksen kouluttajana 2.11.1992-22.10.1993 yhteensä 30 päivänä. Myöhemmin pidettyyn hovioikeuksien kouluttajakoulutukseen en osallistunut, koska Rovaniemen hovioikeuden presidentti Martti Leistén ei hyväksynyt minua hovioikeuden kouluttajaksi.

Kouluttajakoulutuksen pääsisältönä oli uusi alioikeusuudistus, riita-asiain oikeudenkäyntimenettely, käräjäoikeuden työprosessit ja koulutuksen suunnittelu. Kouluttajakoulutuksessa pidin koulutuspäällikkö Jorma Hirvosen aloitteesta esityksen asiaesittelystä riita-asiassa. Siitä on jäänyt mieleeni, mitä roomalainen asianajaja ja retoriikan opettaja Marcus Fabius Quintilianus (n. 35-95 jKr.) oli sanonut: asiaesittelyn tulee olla lyhyt jotta tuomari muistaa sen, selkeä jotta tuomari ymmärtää sen ja todennäköinen jotta tuomari uskoo sen. Asiaesittely on asianajajan kannalta myyntipuheenvuoro, tilaisuus myydä ajatuksensa oikeudelle.

Koulutin tuomioistuinten henkilöstöä pohjoisella alueella pääasiassa Rovaniemellä ja Torniossa sekä myös Oulussa, jossa päävastuun koulutuksesta kantoi käräjätuomari Seppo Karvonen. Myös asianajajia osallistui koulutukseen.

Rovaniemeläinen asianajaja Tuomo Pekkala kirjoittaa Suomen Asianajajaliiton Lapin osaston 30- vuotishistoriikissa (1979-2009), että rovaniemeläiset asianajajat alkoivat 1980-luvun puolivälissä kokoontua vuosittain Rovaniemen tuomiokunnan virkatuomareiden kanssa asianajaja Seppo von und zu Fraunbergin kartanoon Rovaniemen maalaiskunnan Oikaraisessa pohtimaan kulloinkin ajankohtaisia teemoja.

Edelleen Pekkala muistaa, että esitin syksyllä 1991 Oikaraisen tapaamisessa, että Rovaniemen tuomiokunnan virkatuomarit ja ja asianajajat alkaisivat harjoitella uutta siviiliprosessia sovelletusti jo ennen muutoksen voimaantuloa. Pekkalan mukaan näin tapahtuikin.

Historiikissa on valokuva, jossa luennoin kartanon pirtissä Oikaraisessa asianajajille alioikeusuudistuksesta. Tämä koulutus jatkui myös muutoksen voimaantulon jälkeen. Käräjillä aloitimme jo ennen muutoksen voimaantuloa Oikaraisissa sovitulla tavalla vapaaehtoisuuden pohjalta nopeuttaa ja kehittää lähinnä riita-asiain menettelyä tulossa olevan uudistuksen mukaiseksi. Toteutimme kihlakunnantuomari Jyrki Virolaisen mallin mukaisesti kirjelmäkiellon ainakin yksinkertaisissa jutuissa myös rikosjuttujen osalta. Samoin pyrimme rajoittamaan juttujen lykkäämistä. Joskus asianajajilla oli tavanomainen kirjelmä vähäisessä jutussa, missä se oli täysin tarpeeton. Muistan erään asianajajan ilmeen, kun kielsin kirjelmän lukemisen enkä ottanut sitä vastaan. Toki hän sai esittää asiansa suullisesti.

Lait yksityishenkilön velkajärjestelystä ja yrityksen saneerauksesta tulivat voimaan 8.2.1993. Näiden lakien ja 1990-luvun alun laman vaikutuksia kihlakunnanoikeuden toimintaan käsittelen tarkemmin osassa IV.

Vuonna 1987 annetun oikeudenkäymiskaaren muuttamista koskevan lain (354/87) mukaan silloiset alioikeudet yhtenäistettiin käräjäoikeuksiksi, joissa lainoppineena tuomarina on laamanni ja käräjätuomari. Muut kuin yhden tuomarin istunnossa käsiteltävät rikosasiat käräjäoikeus ratkaisi kokoonpanossa, johon kuului lainoppinut puheenjohtaja ja kolme lautamiestä.

Heinäkuussa 1991 annetuilla laeilla (1052-1067/91) riita-asioiden oikeudenkäyntimenettely uudistettiin siten, että asian käsittely jakautui valmisteluun ja pääkäsittelyyn, joka on suullinen, välitön ja keskitetty. Samassa yhteydessä muutettiin myös tiedoksiantoa sekä pöytäkirjaa ja tuomiota koskevia säännöksiä. Tiedoksiannosta huolehtiminen on riita-asioissa kantajan asemesta pääsääntöisesti tuomioistuimen tehtävä. Pääkäsittelystä laaditaan ainoastaan suppea käsittelypöytäkirja ja tuomio laaditaan pöytäkirjasta erilliseksi asiakirjaksi. Turvaamistoimista päättäminen siirtyi ulosotonhaltijalta tuomioistuimelle.

Alioikeusuudistukseen liittyvien lakien voimaanpanosta joulukuussa 1992 annetun lain (1417/921) mukaan alioikeuksien yhtenäistäminen ja riita-asioiden oikeudenkäyntimenettelyn uudistus tulivat voimaan 1.12.1993.

Tilasin työterveyspsykologi Ilkka Rantalaiholta Medivireen Rovaniemen toimipisteestä ja erikoistutkija Reijo Väärälältä Lapin yliopistosta syksyllä 1993 tuomiokunnan väelle muutaman jakson koulutusta teemalla ”Organisaatioiden muutokset ja niiden johtaminen”. Kysymys oli siitä, että koulutuksella tuettiin johtoa viemään läpi välttämättömät muutokset ja samalla tuettiin henkilökuntaa, jotta se voisi käsitellä turvallisesti niitä pelkoja ja odotuksia, jotka muutokseen aina liittyvät.

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto siirsi minut 11.6.1993 Rovaniemen käräjäoikeuden laamannin virkaan 1.12.1993 lukien.

Varasimme vaimoni Sannan kanssa 50-vuotispäiväni matkaksi kahden viikon oleskelun Intiassa. Viimeisenä virkatoimenani kihlakunnantuomarina vahvistin marraskuussa 1993 ennen matkalle lähtöä Rovaniemen käräjäoikeuden työjärjestyksen, joka astui voimaan 1.12.1993.