kirjoittanut asianajaja, dosentti Markku Fredman.
Oikeusministeriössä on jo jonkinaikaa ollut vireillä hallitusohjelmaan liittyvä hanke oikeudenkäyntikuluja koskevan sääntelyn tarkistamiseksi. Lainsäädäntöneuvos Jukka Siro on laatinut toukokuusssa 2021 julkaistun arviomuistion, jossa esitettiin lukuisa määrä erilaisia keinoja oikeudenkäyntikulujen kasvun rajoittamiseksi.
Lausuntokierroksella arvioitavaksi esitettiin seuravat 21 keinoa:
Keino 1: Oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien kelpoisuusvaatimusten alentaminen …………………………….. 77
Keino 2: Juristien koulutusmäärien lisääminen ………………………………….. 78
Keino 3: Oikeudenkäyntikuluarvion laatiminen …………………………………… 79
Keino 4: Hinnoittelun läpinäkyvyyden lisääminen ……………………………….. 81
Keino 5: Asianajopalveluiden vapauttaminen arvonlisäverosta …………….. 81
Keino 6: Oikeudenkäyntimaksun alentaminen …………………………………… 82
Keino 7: Asianajopalkkioiden hintasääntely ………………………………………. 83
Keino 8: Oikeudenkäyntimenettelyn uudistaminen ……………………………… 88
Keino 9: Prekluusiosääntelyn lieventäminen ……………………………………… 91
Keino 10: Asian ratkaiseminen pääkäsittelyä toimittamatta ………………….. 93
Keino 11: Oikeudenkäyntien keston lyhentäminen ……………………………… 95
Keino 12: Vähäisiä vaatimuksia koskeva oikeudenkäyntimenettely …………………………………………….. 98
Keino 13: Täyden korvauksen periaatteen lieventäminen ………………….. 103
Keino 14: Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n soveltaminen viran puolesta ………………………………………………………….. 104
Keino 15: Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n muuttaminen …………………………………………………………… 105
Keino 16: Korvattavien oikeudenkäyntikulujen määristä säätäminen …………………………………………………………….. 107
Keino 17: Korvattavan vastapuolen tuntiveloituksen rajoittaminen …………………………………………………………… 109
Keino 18: Korvattavien oikeudenkäyntikulujen enimmäismäärän vahvistaminen valmistelussa ……………………………………… 109
Keino 19: Kuluttajariitalautakunnan toimivallan laajentaminen ……………. 111
Keino 20: Sovittelun edistäminen …………………………………………………… 112
Keino 21: Oikeusavun ja oikeusturvavakuutusten kehittäminen ………….. 113
Arviomuistion johdosta saatiin lausunnot, jotka ovat luettavissa valtioneuvoston hankesivulta.
Kun oikeusministeriö nyt asetti työryhmän jatkamaan hankkeen valmistelua on sen toimeksianto rajattu sangen kapeaksi. Kyse on siis pelkästään korvattavia kuluja koskevasta hankkeesta, tarkoitus ei ole vaikuttaa siihen, mistä kuluja syntyy.
Työryhmän tehtävänä on arvioida vain, kuinka oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ää tulisi muuttaa, jotta asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää alennettaisiin kohtuuttomuustilanteissa viran puolesta nykyistä useammin. Lisäksi työryhmän tehtävänä on arvioida, tulisiko säätää siitä, että oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan tulisi ennen oikeudenkäyntiä antaa päämiehelleen arvio asiassa mahdollisesti aiheutuvista oikeudenkäyntikuluista. Alunperin esitetyistä 21 keinosta siis vain nro 15 on päätynyt jatkoon. Kustannusarvio on osa keinoista nrot 3 ja 4.
Samalla kun työryhmä asetettiin käynnistettiin myös hanke sen arvioimiseksi olisiko pienemmille riita-asioille mahdollista luoda kevennetty oikeudenkäyntimenettely (keino nro 12). Tällainen niin sanottu vähäisiä vaatimuksia koskeva menettely voisi ministeriön mielestä tehdä pienten riitojen tuomioistuinkäsittelystä nykyistä halvemman, erityisesti jos ihmiset ja yhteisöt voisivat ajaa asioitaan tuomioistuimessa itse.
Työryhmän kokoonpano on seuraava:
Puheenjohtaja lainsäädäntöneuvos Jukka Siro, oikeusministeriö
Jäsenet
- oikeusneuvos Lena Engstrand, korkein oikeus
- hovioikeudenneuvos Satu Saarensola, Helsingin hovioikeus
- käräjätuomari Paula Helin, Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus
- erityisasiantuntija Nina Immonen, Tuomioistuinvirasto
- asianajaja Jarkko Männistö, Suomen Asianajajaliitto
- johtava asiantuntija Jari Suurla, Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Työryhmän tulee tehdä ehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon 30.4.2022 mennessä.
1 ajatus aiheesta “Oikeusministeriö asetti työryhmän tarkistamaan riita-asioiden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevia säännöksiä”
Oikeusministeriön asettaman työryhmän toimeksianto on todella paha pettymys, sillä se on aivan liian kapea tilanteen korjaamisen kannalta. Sen pohjalta riita-asioiden oikeudenkäyntikulujen määrät eivät tule jatkossakaan alenemaan, vaan jatkavat edelleen kasvuaan.
Lainsäädäntöneuvos Jukka Siron arviomuistiossa ja sen sen johdosta annetuissa lausunnoissa esitettiin parikymmentä keinoa, joilla ylisuuriksi nousseiden oikeudenkäyntikulujen määriin voitaisiin puuttua. OM:n toimeksiannossa niistä on otettu jatkoselvittelyn pohjaksi vain yksi ainoa, nimittäin se, että jutun hävinneen osapuolen maksettavaksi tuomittavia kulujen määrää alennetaan kohtuuttomustilanteissa viran puolesta nykyistä useammin. Varsin yllättävää, eikä tätä arvioita paranna lainkaan se, että työryhmän tulee arvioida myös uudistusta, jossa asianajajan/lupalakimiehen tulisi ennen oikeudenkäytiä antaa päämiehelleen arvio asiassa mahdollisesti aiheutuvista kuluista. Kun arvio ei ilmeisesti olisi sitova, sen merkitys jäisi käytännössä vähäiseksi.
Näillä keinoilla ei voida puuttua lainkaan asianosaisille aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen määriin. Uudistuksessa tulisi pyrkiä vaikuttamaan itse kulujen syntymiseen estämällä asianosaisten omien kulujen kasvaminen kohtuuttoman korkeiksi.
Tämä edellyttäisi puuttumista asianajopalkkioiden muodostumiseen, koska riita-asioiden oikeudenkäyntikulut koostuvat yli 90 prosenttisesti nimenomaan asianajopalkkioista. Tämä olisi tullut OM:n toimeksiantoa laadittaessa muistaa, mutta nyt se on unohdettu tyystin.
Asianajopalkkiot perustuvat pääasiassa aika-tai tuntiveloitukseen, jonka ongelmat ovat yleisesti tunnettuja. Tuntiveloitus ei kannusta asiamiestä tai avustajaa tehokkuuteen, vaan on päinvastoin omiaan lisäämään tehottomuutta ja pidentämään oikeudenkäynnin kestoa. Jokainen tehty työtunti lisää asianajajan/lupalakimiehen palkkion suuruutta riippumatta siitä, ovatko ne olleet todella tarpeellisia toimeksiannon suorittamisen kannalta. Tunteja kuluu ja vaikka tuntilaskutus olisi sinänsä kohtuullinen, muodostuvat kulut aikaa myöten suuriksi, usein jopa riidan kohteen arvoa selvästi suuremmiksi.
Kohtuuttoman suurista oikeudenkäyntikuluista ei ole mahdollista päästä eroon ilman oikeudenkäynneille laissa tai asetuksessa säädettyä kulukorvauskattoa. Se on eri muodoissaan toteutettu monessa Euroopan maassa, ja sitä on tarjottu ratkaisukeinoksi myös aika useissa arviomuistion johdosta annetuissa lausunnoissa; jopa KKO on väläyttänyt lausunnossaan yhtenä keinona jonkinlaisen kulukaton säätämismahdollisuutta.
KKO:n presidentti Tatu Leppänen sanoi virkaanastujaishaastattelussaan HS:lle 19.8.2019, että vaikka sääntely ei nykyään ole kovin muodikasta, sitäkin olisi kuitenkin Suomessa syytä oikeudenkäyntikulujen osalta harkita. Tatu Leppänen: ”Joissain maissa on suorastaan taksoja siitä, mitä tietyntyyppisestä asiasta voi laskuttaa. En sano, että tämä olisi vastaus, mutta kyllä erilaisia keinoja pitäisi miettiä”.
OTT, kauppaoikeuden dosentti Klaus Viitanen on 2011 julkaisemassaan kirjassa ”Asianajopalkkiot – kilpailu vai sääntely?” käsitellyt laajasti erilaisia vaihtoehtoisia palkkioperustemalleja. Viitanen on vuonna 2017 kirjoittanut artikkelin ”Riitaprosessin kulujen jatkuva kasvu – mikä neuvoksi?”, joka on julkaistu 24.5.2017 allekirjoittaneen Rule of law blogissa numerolla 46. Hän on myös siinä tarkastellut esim. Saksassa ja joissakin muissa maissa säädettyjä kulukorvauskattomalleja. Kannattaa lukea ansiokas artikkeli!
https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.com/2017/05/46-klaus-viitanen-riitaprosessin.html
Klaus Viitanen on julkaissut HS:n mielipidesivulla 12.2.2021 kirjoituksen otsikolla ”Oikeudenkäynneille tulisi säätää kulukorvauskatto”. Hän toteaa siinä, että myös Suomessa ”tulisi säätää kulukorvauskatto, jonka ylimeneviä kuluvaatimuksia ei voitaisi tuomita hävinneen osapuolen maksettaviksi. Silloin osapuolet tietäisivät jo ennen oikeudenkäntiä tarkalleen, kuinka suureksi vastuu vastapuolen kuluista enintään muodostuisi”. – Olen samaa mieltä.
Viitanen sanoo ko. lehtikirjoituksessaan myös, että ”tuomioistuinten oikeus aina viran puolesta arvioida kuluvaatimusten kohtuullisuutta johtaisi kuitenkin yksinään epäyhtenäiseen korvauskäytäntöön, sillä tuomioistuimilla ei ole käytössään kulukorvaustaulukoita, joihin he voisivat verrata esitettyjä kuluvaatimuksia”.
Olen myös tästä asiasta samaa mieltä kuin Klaus Viitanen. Entisenä tuomarina tiedän aika hyvin, että osa tuomareista ei tulisi juuri koskaan kohtuullistuttamaan tai alentamaan hävinneen osapuolen maksettaviksi tulevia kuluja viran puolesta, kun taas jotkut muut tuomarit olisivat tässä suhteessa varsin innokkaita. Seurauksena olisi myös tämän vuoksi todella epäyhtenäisen käytännön tai jopa sekamelskan syntyminen. On hyvin yllättävää, ettei oikeusministeriössä ole tätä lainkaan hoksattu työryhmän toimeksiantoa laadittaessa!
Tunnettu tosiasia on, että Suomen Asianajajaliitto vastustaa jyrkästi kaikenlaisia kulukorvauskattoja. SAL:n puheenjohtaja Jarkko Ruohola ja liiton siviiliprosessioikeuden asiantuntija OTT Jarkko Männistö epäilivät HS:n mielipidekirjoituksessaan 22.8.2019, että KKOn presidentti Tatu Leppäsen muutamaa päivää aiemmin esiin nostama kulukorvauskatto heikentäisi asianajotyön laatua. Olen eri mieltä ja katson, että ko. uudistus päin vastoin osaltaan lisäsi asianajon ja sen myötä koko oikeudenkäynnin tehokkuutta, jos asiaa tarkastellaan oikeudenkäynnin asianosaisten näkövinkkelistä.
Nyt voimme havaita, että Asianajajaliitto voitti, sillä OM:n toimeksianto noudattaa melko tarkasti sen esiin nostamia ajatusmalleja. Kulukorvauskattojen eri vaihtoehdot on sivuutettu toimeksiannossa kylmästi.
Todellisuudessa OM:n työryhmän mietinnön kapea toimeksianto johtaisi vain vähäisiin kosmeettisiin muutoksiin oikeudenkäntikulujen korvaamisessa. Tärkeintä on havaita, ettei kaavailulla uudistuksella tulisi olemaan käytännössä minkäänlaista oikeudenkäyntikulujen alentavaa vaikutusta.