Kirjoittanut työelämäprofessori, asianajaja Markku Fredman.
Asiantuntijatodistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevat säännökset uudistettiin vuoden 2016 todistelu-uudistuksen yhteydessä. Tuolloin luovuttiin lähtökohdasta, että vain tuomioistuin voi nimetä asiantuntijan, joka antaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvussa tarkoitetun asiantuntijalausunnon. Asianosaisen halutessa nimetä asiantuntijan tämä kuultiin todistajan asemassa, ns. asiantuntevana todistajana. Siirryttiin järjestelmään, jossa muun todistelun tapaan asiantuntijan kuuleminen oikeudenkäynnissä jää asianosaisten vastuulle: he nimeävät asiantuntijat ja vastaavat myös siitä aiheutuvista kustannuksista. Asiantuntevat todistajat jäivät historiaan. Varmuuden vuoksi lakiin jätettiin säännös siitä, että tuomioistuimella on asian laadusta riippumatta oikeus hankkia omasta aloitteestaan asiantuntijalausunto. Tuo poikkeus on jäänyt lähinnä vain korkeimman oikeuden käyttöön.[1]
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 66 §:n mukaan asiantuntijalla on oikeus saada kohtuullinen palkkio työstään ja ajanhukasta sekä korvaus tarpeellisista kuluistaan. Jos lausunnon on antanut viranomainen taikka julkisen viran tai toimen haltija taikka se, joka on määrätty antamaan lausuntoja kysymyksessä olevalta alalta, palkkio ja korvaus suoritetaan ainoastaan, jos siitä on erikseen säädetty. Asiantuntijan nimennyt yksityinen asianosainen vastaa asiantuntijan palkkiosta ja korvauksesta. Jos asiantuntijan on nimennyt useampi asianosainen, he vastaavat asiantuntijan palkkiosta ja korvauksesta yhteisvastuullisesti. Jos tuomioistuin on omasta aloitteestaan nimennyt asiantuntijan, yksityisten asianosaisten on yhteisvastuullisesti suoritettava hänelle palkkio ja korvaus. Muissa tapauksissa palkkio ja korvaus suoritetaan valtion varoista.
Asiantuntija antaa aina kirjallisen lausunnon. Lisäksi häntä voidaan tarvittaessa kuulla myös suullisesti. Pääosa asiantuntijatodistelun kustannuksista syntyy kirjallisen asiantuntijalausunnon laatimisesta. Yleensä lausuntokustannuksiin nähden tarkentaviin kysymyksiin vastaaminen istunnossa ei aiheuta merkittäviä kustannuksia, kyse on siinä vaiheessa lähinnä ansionmenetyskorvauksesta ehkä puolelta päivältä. Lausuntoa on sen sijaan saatettu laatia jopa viikkokaupalla.
Rikosasioissa noudatetaan lakia valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista (666/1972). Tuon lain aineellisiin säännöksiin ei tehty muutoksia todistelu-uudistuksen yhteydessä. Kun vasta uudistuksen myötä ensisijaisesti asianosaisten tehtäväksi säädettiin asiantuntijatodistelun nimeäminen, on ymmärrettävää, ettei laissa säädetä asianosaisen nimeämän asiantuntijan palkkiosta mitään. Kyseisen lain ja siihen viittaavien säädösten perusteella syyttäjän sekä julkista oikeusapua saavan asianosaisen taikka vastaajalle määrätyn puolustajan tai asianomistajalle määrätyn avustajan nimeämälle todistajalle maksetaan palkkio valtion varoista. Näin tehtiin aiemmin myös ns. asiantunteville todistajille. Lain 2 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä syyttäjän ajamassa rikosasiassa valtion varoista maksettavaksi korvausta laissa säädettyjen perusteiden mukaisesti kaikille todistajille, jos todistaminen asian selvittämisen kannalta on ollut tarpeen. Laissa ei siis mainita lainkaan asiantuntijaa. Missään muussakaan laissa ei ole säännöksiä siitä, että esimerkiksi vakavassa rikosasiassa syytetylle määrätyn puolustajan hankkiman asiantuntijan lausunto voisi tulla valtion varoista maksettavaksi. Kyse on kulusta, jonka korvaaminen puolustajalle ratkaistaan tuomion yhteydessä. Ei ole myöskään selkeää säännöstä, miten vaikkapa asianomistajalle voitaisiin korvata valtion varoin hänen oikeudenkäyntiä varten hankkima lausunto, jonka myös syyttäjä nimeää todisteeksi jos siitä muodostuu keskeinen näyttö langettavalle tuomiolle. Toki syylliseksi tuomittu vastaaja voidaan velvoittaa korvaamaan ko. kustannukset oikeudenkäyntikuluna, mutta tällainen velvoite aika harvoin johtaa rikosasiassa pikaiseen suoritukseen.
Myöskään esitutkintalakia ei tarkistettu todistelu-uudistuksen yhteydessä siten, että ne henkilöt, jotka oikeudenkäynnissä asiantuntijana antavat kirjallisen lausunnon tekisivät sen jo esitutkinnassa. Poliisi kuulee säännönmukaisesti todistajana kuulustelemalla myös ne, jotka oikeudenkäymiskaaren mukaan ovat asiantuntijoita. On myös ilmennyt, ettei syyttäjien käyttämässä haastehakemuksen laatimisohjelmassa edes ole sellaista vaihtoehtoa, että syyttäjä nimeäisi todisteeksi asiantuntijalausunnon ja tarvittaessa voisi sitten myös jo haastehakemuksessa nimetä hänet suullisesti kuultavaksi nimenomaan asiantuntijana. Syyttäjien haastehakemuksessa asiantuntijalausunto on virheellisesti merkitty kirjalliseksi todisteeksi.
Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin keväällä 2023 lapsen kuolemaan johtanutta liikennerikosta. Raitiovaunu oli ajanut päin punaista valoa vastaavaa S-liikennevalo-opastetta minkä seurauksena suojatietä pitkin kadun ylittänyt lapsi – juostessaan punaista liikennevaloa päin – jäi kohtalokkain seurauksin raitiovaunun ruhjomaksi.
Poliisi oli asian esitutkintavaiheessa kuullut todistajana kahta raitiovaunuliikenteestä tuolloin vastanneen kaupungin liikennelaitoksen edustajaa siitä, olisiko raitiovaunu voitu tai tullut pysäyttää ennen törmäystä. Toisessa lausunnossa nähtiin, ettei kuljettajalla ollut toisintoimismahdollisuutta eikä kyse ollut huolimattomuudesta. Kuolleen lapsen vanhemmat saivat aikanaan esitutkintapöytäkirjan loppulausunnon antamista varten. He eivät voineet hyväksyä sitä, että poliisi oli kuullut asiantuntijuutta edellyttäneestä asiasta rikoksesta epäillyn raitiovaununkuljettajan työtovereita, jotka siis olivat saman työnantajan palveluksessa, joka vahingonkorvauslain perusteella oli vastuussa raitiovaununkuljettajan aiheuttamasta vahingosta.[2] Tarkoitus oli kohdistaa kyseiseen työnantajaan korvausvaatimus lapsen kuoleman aiheuttamista vahingoista.
Kyseiset oikeudenomistajat hankkivat itse – tässä vaiheessa vielä kääntymättä asianajajan puoleen – ulkopuolisen asiantuntijalausunnon, jonka liittivät loppulausuntoonsa. Asiantuntijalausunto oli hyvin merkittävä syyteharkinnassa ja syyttäjän haastehakemuksessa kyseinen lausunto nimettiin todisteeksi. Lausunnon mukaan vaunu olisi ehditty ja pitänyt pysäyttää, kun valo-opaste vaihtui keltaista valoa vastaavaksi viivaopasteeksi. Vaunu oli ajotietokoneen tietojen perusteella tuossa vaiheessa vain kiihdyttänyt vauhtiaan yli paikassa sallitun enimmäisnopeuden ohittaessaan S-opasteen. Kun syyte nostettiin, oikeudenomistajat kääntyivät allekirjoittaneen puoleen ja myös asianomistajan puolesta nimettiin kyseinen lausunto todisteeksi rangaistus- ja korvausvaatimuksia tukemaan.
Käräjäoikeudessa käytiin monipolvinen keskustelu siinä vaiheessa kaikkien osapuolten riidattomasti asiantuntijoina pitämien kolmen henkilön esteettömyydestä kyseiseen tehtävään. Kukaan ei siis pitänyt kolmea asiantuntijaa todistajana – kyse oli vain siitä, voidaanko heitä pitää oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetulla tavalla esteettöminä – asiantuntijana ei saa toimia se, joka on asiaan tai asianosaiseen sellaisessa suhteessa, että hänen puolueettomuutensa vaarantuu. Lopputulos oli lopulta se, että kaikki kolme kuultiin asiantuntijana.
Kaksi liikennelaitoksen palveluksessa ollutta olivat laatineet kirjalliset lausuntonsa osana palkkatyötään, joten heidän palkkionsa lausunnon laatimisesta ei asiassa muodostunut ongelmaksi. Sen sijaan kolmas asiantuntija, jonka lausunnon asianomistaja oli hankkinut, vaati palkkiona 18.000 euroa. Laskua ei ollut ennen pääkäsittelyä esitetty asianomistajalle, eikä palkkiosta ollut siihen mennessä sovittu.
Ongelma olisi syntynyt, jos kaksi liikennelaitoksen palveluksessa ollutta asiantuntijaa olisi vaatinut palkkiota siltä osin kuin heille aiheutui työansionmenetystä ja kuluja pääkäsittelyssä kuulemisen osalta. Kuten edellä on todettu, laki valtion varoista maksettavista todistelukuluista ei koske asiantuntijan palkkiota tältäkään osin, vaikka syyttäjä olisi heidät nimennyt kuultaviksi suullisesti.[3]
Tässä tapauksessa siis sekä syyttäjä että oikeudenomistajat olivat nimenneet kyseisen lausunnon todisteeksi. OK 17 luvun 66 §:n 2 momentin mukaan lausunnon nimenneet asianosaiset vastaavat asiantuntijan palkkiosta ja korvauksesta yhteisvastuullisesti, jos heitä on useampia. Katsoimme asianomistajan puolesta, että kyseisen lausunnon kustannusten tulisi jäädä yksin valtion maksettavaksi – olihan se syyttäjän keskeinen todiste törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuoleman aiheuttaneesta törkeästä huolimattomuudesta. Emme ottaneet kantaa asiantuntijan vaatiman palkkion määrään, jätimme sen tuomioistuimen arvioitavaksi. Pidimme kohtuuttomana, jos yhteisvastuullisuuden perusteella vain puolet asiantuntijan palkkiosta jäisi valtion maksettavaksi. Yhteisvastuullisuuden kannalta oli myös hankalaa se, että oikeudenomistajia ja korvausta vaatineita oli asianomistajataholla useita: kuolleen lapsen vanhemmat ja veljet. Miten vastuu asiantuntijan palkkiosta jakautuisi ”useamman asianosaisen” keskinäisessä suhteessa eli syyttäjän ja oikeudenomistajien kesken: pääluvun mukaisesti vai olisivatko lapsen omaiset vain yksi asianosainen?
Ongelma oli siis se, että laki valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista ei lainkaan koske asiantuntijan palkkiota. Toinen ongelma oli se, että kyseinen huomattava kustannus pitäisi tuomita syylliseksi havaittavan vastaajan korvattavaksi, mikäli se olisi osa asianomistajan tarpeellisia oikeudenkäyntikuluja. ROL 9 luvun 1 §:n 2 mukaan valtion varoista maksetut todistelukustannukset voidaan kohtuuperusteella jättää valtion vahingoksi. Syytetyn työnantaja oli asiassa vastaajana korvausvaatimuksen osalta, mutta ROL 9 luvun 1 §:n mukaan valtion maksamien todistelukustannusten korvausvelvollisuus koskee vain vastaajaa, joka tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen. Työnantajan isännänvastuu ei koske oikeudenkäyntikuluja.
Asia päättyi lopulta siten, että syytetty tuomittiin syytteen mukaisesti ja työnantaja tuomittiin korvaamaan oikeudenomistajille lapsen kuoleman aiheuttama kärsimys. Käräjäoikeus päätti, että ulkopuolisen asiantuntijan palkkion määrä on 10.000 euroa ja se maksetaan valtion varoista. Kumpaakaan vastaajaa – syytettyä tai tämän työnantajaa – ei velvoitettu korvaamaan lausunnon laatimisesta aiheutunutta kustannusta valtiolle.
Kaikki osapuolet tyytyivät käräjäoikeuden tuomioon, joten se on lainvoimainen.
Tehty ratkaisu asiantuntijan palkkiosta on nähdäkseni käyttökelpoinen muissakin tapauksissa, joissa syyttäjä nimeää todisteeksi asiantuntijalausunnon, jonka on hankkinut muu kuin viranomainen. OK 17 luvun 66 §:n 2 momentin viimeinen lause on: ”Muissa tapauksissa palkkio ja korvaus suoritetaan valtion varoista”. Pykälässä on tuota lausetta ennen käsitelty yksityisen asianosaisen nimeämän asiantuntijan palkkiota. Kun syyttäjä nimeää asiantuntijan, tulee asiantuntijan palkkio maksaa valtion varoista tai korvata palkkion kohtuullinen määrä sille, joka on sen jo maksanut. Näin on myös niissä tilanteissa, joissa syyttäjän lisäksi myös muut asianosaiset nimeävät saman asiantuntijan. Yhteisvastuullisuutta koskevaa säännöstä ei siten tule soveltaa, jos yksi asiantuntijan nimenneistä on syyttäjä.
Lakia valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista tulisi täydentää siten, että sen soveltamisalaan kuuluisi myös asiantuntijatodistelu. Olisi myös tärkeää, että esimerkiksi syytetylle määrätty puolustaja voisi jollain tavalla saada etukäteen ennen kustannusten aiheutumista tuomioistuimen ratkaisun siitä korvataanko asiantuntijalausunnosta aiheutuva kustannus hänelle tarpeellisena kuluna. Tällä hetkellä puolustaja voi pyytää asiantuntijalausunnon hankkimista lisätutkintatoimenpiteenä (ETL 3:7 ja 11:4,1) tutkinnanjohtajalta tai syyttäjältä, mutta tämän kieltäytyessä ei ole muutoksenhakumahdollisuutta tuomioistuimessa.[4] Toinen vaihtoehto on maksaa asiantuntijalausunnon kustannus asianajotoimiston varoilla, ja aikanaan – ehkä pitkänkin ajan kuluttua – vaatia kustannuksen korvaamista tarpeellisena kuluna oikeusapulain 17 §:n 1 momentin mukaisesti. Tosiasia on se, että harva asiantuntija on valmis odottamaan käräjäoikeuden tuomiota siten kuin edellä kuvatussa tapauksessa tapahtui. Yleensä allekirjoitettu asiantuntijalausunto luovutetaan tilaajalle luovutushetkellä maksettavaa palkkiota vastaan.
[1] Esim. tapauksessa KKO 2021:64 korkein oikeus näyttäisi hankkineen rikosasiassa asiantuntijalausunnon omasta aloitteestaan. Kyse oli HI-víruksen tarttumisen todennäköisyyden arvioimisesta.
[2] Asiassa jouduttiin pohtimaan myös sitä, koskeeko raideliikenteen erityislaissa säädetty ankara vastuu vahingoista myös kuolleen omaisille aiheutunutta kärsimystä, jolle vahingonkorvauslaissa on säädetty edellytykseksi törkeä huolimattomuus.
[3] Lain 1 § kuuluu seuraavasti: Syyttäjän ja esitutkintaviranomaisen kutsusta taikka tuomioistuimen muussa kuin riita-asiassa antamasta määräyksestä tuomioistuimeen saapuneella todistajalla on oikeus saada valtion varoista kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä. Todistajalla on oikeus tässä laissa säädettyihin korvauksiin myös silloin, kun häntä on kuultu puhelinta tai videoneuvottelua käyttäen.
[4] Ks. kuitenkin ROL 5:7, jonka perusteella asianosainen voinee saattaa asiantuntijanlausunnon tarpeen tuomioistuimen arvioitavaksi: ”Jos esitutkinnassa on puute, jonka johdosta pääkäsittelyä ei voitaisi toimittaa yhtäjaksoisesti, tuomioistuimen on ilmoitettava puutteesta syyttäjälle ja kehotettava häntä huolehtimaan määräajassa esitutkinnan täydentämisestä.”